”Jäätte sen velkaa seuraavalle sukupolvelle”

Olen ollut onnekas. Sain huolehtivat vanhemmat, ja juuret, jotka ovat koukuttaneet jo teini-iässä alkaneeseen sukututkimus- ja paikallishistoriaharrastukseen. Varttuneemmalla iällä sain vielä mainiot appivanhemmat.

Vaikka aiemmat sukupolvet alkavat jo vanhentua ja asuvat kaukana, he tarjoavat mielellään apuaan monella tavalla: tulevat huolehtimaan lapsista kun vaimon kanssa satumme molemmat yhtä aikaa työmatkoille, kulkevat mukanaan kuormallinen herkullisinta kotiruokaa, tuovat joulukuusen ja halkokuorman, huoltavat koneet ja murehtivat voinnit.

Mitään korvausta he eivät huoli, anoppi joskus vain korkeintaan kuittaa, että ”oisko tuo liikaa, jos tuhannet kiitokset”. Sen sijaan hän sanoo usein, että ”jäätte sen velkaa seuraavalle sukupolvelle”. Omilta vanhemmilta ja appivanhemmilta saatu apu siis korvataan auttamalla taas seuraavaa sukupolvea. Ylisukupolvisen kestävän kehityksen idea parhaimmillaan!

Ylisukupolvinen viisaus

Ennen aikaan ylisukupolvisuus oli vahvasti sisäänkirjoitettuna suomalaiseen talonpoikaiskulttuuriin. Elämässä tarvittavat opit omaksuttiin vanhemmilta ja isovanhemmilta, jotka usein asuivat samassa pihapiirissä. Tai itse asiassa modernin ydinperheen lisäksi kotona tai sen välittömässä yhteydessä asui usein monenkirjava joukko sukulaisia, syytinkiläisiä, palvelusväkeä, itsellisiä ja mitä kaikkea missäkin.

Perheen tai kotiväen käsite oli nykyistä laajempi. Vastuu vanhuksista ja vaivaisista ei kuulunut tuolloin yhteiskunnalle, vaan perheelle. Huolehtiminen ulottui sekä oman halun että käytännön pakon sanelemana yli sukupolvien ja myös oman kotitalouden yli, omaan yhteisöön.

Vaikka vanhassa yhteiskunnassa oli ongelmansa, oli talonpoikaiskulttuuri pullollaan ylisukupolvista viisautta. Sellaista, jota jaettiin ja opittiin tavallisen elämän keskellä vähän vahingossa. Huolenpitäjien ja avustettavien roolit menivät sekaisin, kun vanhat välittivät kokemuksiaan, työikäiset vastasivat elatuksesta ja lapset kasvoivat aikuisuuteen askel kerrallaan aina uusiin töihin paneutumalla ja nuorempia lapsia kaitsemalla.

Tuloksena oli enemmän tai vähemmän harmoninen yhteiselo, johon kukin sukupolvi toi oman panoksensa omien mahdollisuuksiensa mukaan.

Sukupolvien kuilu

Nykypäivänä ylisukupolvisuus ja siihen liittyvä yhteisöllisyys ovat haipuneet arjesta. Mittaamme yhteiskunnan kehitystä esimerkiksi väestöllisenä ja taloudellisena huoltosuhteena. Edellinen ilmaisee ei-työikäisten ja työikäisten lukumäärän suhdetta, jälkimmäinen työttömien ja muiden työvoiman ulkopuolella – esimerkiksi ikänsä vuoksi – olevien sekä työllisten lukumäärän suhdetta. Tuottaviksi kansalaisiksi lasketaan huoltosuhteiden mukaan 15–64-vuotiaat: yhteiskunnan kannalta ihmisen on määritelty olevan arvokkaimmillaan siinä välissä.

Nuoremmat ja vanhemmat nähdään nykyään liian usein vain huolenpidon kohteena. Vanhoja ei pidetä enää viisaita ja kokeneita, vaan heihin suhtaudutaan monesti kelkastajääneinä. Samalla nuoret leimataan usein saamattomiksi ja osaamattomiksi. Todellisuudessa tietysti molemmat ennakkoluulot ovat vääriä.

Perhemallien muuttuessa monilla ei ole enää kolmen, saati neljän sukupolven arkiyhteyttä. Useimmat kai eivät pitäisi sellaista toivottavanakaan.

Me olemme kadottaneet ylisukupolvisen viisauden, ja lopulta tilanteesta kärsivät kaikenikäiset. Ikäihmiset kokevat vähättelyä ja jäävät usein yksin. Samalla nuorilta jää paljon tärkeää oppia saamatta. Työikäiset uupuvat työkuorman alle samaan aikaan, kuin toisilla on liikaa aikaa. Ennen koko kylä kasvatti, mutta nykyään edes naapurin lasten hölmöilyyn puuttumista ei aina katsota hyvällä.

Ylisukupolvisuuden puuttuminen heijastuu myös esimerkiksi siihen, miten nykyihmiset kohtaavat elämän ja kuoleman. Ennen elämänkulkuun kasvettiin suvun mallien mukaan. Nykyään moni arvelee, että lapsia ei pitäisi ottaa ollenkaan mukaan hautajaisiin, vaikka ne olisivat tärkeitä kasvamisen ja sukuun kiinnittymisen paikkoja.

Jossakin vaiheessa ylisukupolvisuus alkoi näyttäytyä negatiivisena ilmiönä. Se hahmottui useimmiten huono-osaisuuden periytymisenä tai ylisukupolvisena köyhyyden ketjuna.

Ylisukupolvisuus voimavarana

Viime vuosina me olemme kuitenkin havahtuneet löytämään positiivista ylisukupolvisuutta uudelleen, uudessa muodossa. Sitran tuoreessa Megatrendit 2023 -raportissa ylisukupolvisuus nähdään yhdeksi merkittäväksi tulevaisuuden mahdollisuudeksi, siis positiiviseksi voimavaraksi.

Siinä todetaan, että ylisukupolvisuudella voidaan omalta osaltaan luoda nykyistä vahvempaa yhteiskunnallista luottamusta ja osallisuutta. Tämän päivän maailmassa vastuullisuusajattelussa, liittyipä se sitten irtautumiseen ylikulutuksesta, pyrkimykseen nuorten suhteellisen osuuden uudelleen nostamiseen äänestäjissä tai yritysten ja julkishallinnon toimintaan, oman sukupolven huomioiminen ei enää riitä. ”Vastuullisuusajattelussa voimistuu myös ylisukupolvinen ajattelu”, raportti tiivistää.

Suomen Kotiseutuliitto on toteuttanut nyt jo usean vuoden Mestarit & Kisällit -toimintamallia. Ensin Suomen Kulttuurirahaston ja sitten opetus- ja kulttuuriministeriön tuella on perustettu 30 ylisukupolvista toimintaryhmää. Ikäihmiset ja lapset tai nuoret kohtaavat niissä tasa-arvoisina paikallisen kulttuuriperinnön äärellä.

Toimintamallin mainio perusajatus on, että kuka vain – iästä riippumatta – voi olla mestari tai kisälli. Kaikki voivat oppia toisiltaan ja päästä hyödyntämään omaa osaamistaan. Jokainen on siis sekä mestari että kisälli, omien kotikulmiensa ja perinteidensä asiantuntija.

Mestarit & Kisällit -toimintaryhmät suunnittelevat toimintansa itse. Eri puolella Suomea on tehty esimerkiksi perinneleipomuksia ja käsitöitä, harjoitettu erätaitoja, tutustuttu oman kotiseudun tapakulttuuriin ja perinteisiin. Nuoret ovat voineet jakaa erityisesti digitaitojaan.

Mestarit & Kisällit -toiminta sai syksyllä 2022 Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon. Toimintamalli taipuu hyvin erilaisiin ympäristöihin, kulttuureihin ja perinteisiin. Sitä jatketaan ja kehitetään seuraavaksi moninaisuuden tukemisen suuntaan Alfred Kordelinin säätiön rahoituksella.

Ylisukupolvisuus on siis tulossa vauhdilla takaisin – uudenlaisessa muodossa. Koen vahvasti, että sillä on tämän päivän maailmassa paljon annettavaa. Sen kautta voidaan purkaa ennakkoluuloja toisen ikäisiä kohtaan ja huomata, että eri sukupolvilla on hyvin paljon annettavaa toisilleen. Vuorovaikutuksen kautta voidaan vähentää juurettomuutta ja yksinäisyyttä, lisätä paikallisen kulttuuriperinnön arvostusta ja kaikenikäisten hyvinvointia.

Sillä lopultakin, erilaisina ja eri-ikäisinäkin, me olemme kotiseudun ja yhteiskunnan ylä- ja alamäissä yhdessä. Me olemme mestareita ja kisällejä toinen toisillemme. Maksamassa velkaa sukupolvelta seuraavalle, jotta huominen olisi tätä päivää parempi.

20.1.2023
Teppo Ylitalo
Kirjoittaja on Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallituksen jäsen ja Suomen Kotiseutuliiton vs. toiminnanjohtaja.

Kekri on
sadonkorjuu-
juhla

LUE LISÄÄ

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki