Talonpoikaiskulttuurisäätiö on järjestänyt useita talonpoikaiskulttuuriin liittyviä keruuhankkeita, Yhteistyökumppanina on usein toiminut Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Vuonna 2018 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura  ja Talonpoikaiskulttuurisäätiö kutsuivat suomalaisia kirjoittamaan kestävästä kehityksestä. Kirjoituskilpailu tuotti 371 sivua tekstiä ja 50 valokuvaa 91 vastaajalta.
Vastauksissa kuvailtiin, miten kestävä kehitys toteutuu monin tavoin jokapäiväisessä arjessa omien valintojen ja kulutustottumusten kautta. Vaikka ekologista elämäntapaa tukevat toimet, kuten kierrätys, ruokahävikin ja energiankulutuksen tarkkailu vaikuttavat juurtuneen osaksi arkea, mietitytti useaa kirjoittajaa yksittäisen henkilön mahdollisuudet vaikuttaa.

Pääpalkinnon (500 euroa) saivat Oskari Hakala Jyväskylästä ja Heikki Peltokangas Hyllykalliosta. 250 euron arvoisella kunniamaininnalla palkittiin Hanna Taimio Helsingistä, Kimmo Laitinen Närvijoelta ja Pauli Leino Kiukaisista. 100 euron palkinnon kestävä kehityksen vinkeistä saivat: Mia Turpeinen, Kerttu Karhu, Juuso Kuusisto, Pia Pyhtilä, Birgitta Wulf, Hanni Jernvall, Ideoiden rikastama, Inka Komonen, Jussi Karkkulainen ja Nimimerkki Luonnonystävä. Lisäksi arvottiin viisi kirjapalkintoa.

Tuomaristoon kuuluivat arkistotutkija Marja-Leena Jalava, yliopistonlehtori Pia Olsson, tutkija Sirkku Pihlman, professori Helena Ruotsala ja dosentti Kari Vesala.

Video kirjoituskilpailun tuloksista:

Talonpoikaiskulttuurisäätiö järjesti vuonna 2017 ruokabloggareille suunnatun reseptikilpailun, jossa etsittiin maittavimpia tarjoiluja syksyn kekrikemuihin. Voittajat valitsi raait, johon kuuluivat Fazer Food Servicesin gastronomia- ja tuotekehitysjohtaja Marianne Nordblom, juontaja, toimittaja ja ruokakirjailija Vappu Pimiä sekä Talonpoikaiskulttuurisäätiön kekrikonkari Paula Viertola.

Voittajareseptit:

1.SIJA (300€): Viikonloppukokki – blogin karitsaconfit, röstiperunaa, punajuurimoussea ja suppilovahverohilloketta

2.SIJA (200 €): Kinuskileipomon Herkkulauantai – blogin nokkosperunarieskat
3.SIJA (100€): Ruokamielellä – blogin puolukka-uuniomenat suolakinuskilla

Lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin 50 euron Fazer Café-lahjakortti sekä Fazerin herkkupaketti. Arvonnan voitti Beach House Kitchen – blogi, joka osallistui kilpailuun modernilla kekrimenulla.

Video reseptikilpailusta:

Talonpoikaiskulttuurisäätiön kekri-reseptikilpailun 2017 voittajat

Talonpoikaiskulttuurisäätiö järjesti yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, Maahenki-kustantamon, Maaseudun Sivistysliiton ja A-lehtien kanssa kirjoituskilpailun mökkeilystä. Kilpailu oli käynnissä vuosina 2015-2016. Kirjoituskilpailu osoittautui valtavan suosituksi. Kilpailuun tuli yli 900 tekstiä 876 kirjoittajalta.

Kilpailun aiheena oli suomalainen mökkeily ennen ja nyt. Kilpailuun lähetetyissä teksteissä suomalainen mökkielämä esittäytyi koko moniulotteisuudessaan. Mökki on suomalaisille rakas ja merkittävä paikka, johon liittyy monen ihmisen vahvimmat, kestävimmät, tärkeimmät, parhaat ja joskus myös kamalimmat muistot. Kilpailun mökkitarinat sisältävät valtavan määrän arvokasta mökkeihin ja mökkeilyyn liittyvää kulttuurihistoriallista tietoa.

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtaja Ilkka Haavisto, arkistotutkija Marja-Leena Jalava (SKS), kustantaja Liisa Heikkilä-Palo (Maahenki Oy), YTT Kati Pitkänen, kirjailija Roman Schatz ja päätoimittaja Mervi Turunen (Meidän Mökki). Kilpailua tuki Alfred Kordelinin säätiö.

Kilpailun teksteistä koottiin Mökillä -antologia, jonka on toimittanut Lauri Oino. Kirjan julkaisi Maahenki-kustantamo ja siihen koottiin 32 tekstiä kilpailun parhaimmistosta.

Kilpailun voittajat:
1. palkinto, 5000 euroa
Jukka Ahola, Oulu
”Poika”

2. palkinto, 2000 euroa
Saana Antinkaapo, Raisio
”Kokko”

3. palkinto, jaettu, 1000 euroa
Tiina Aalto, Kiikala
”Kuviteltu meri”
Ja
Tytti Heikkinen, Hämeenlinna
”Pitkää tavaraa”
Ja
Essi Pulkkinen, Oulu
”Kesäkolli”
Kunniamaininta, 500 euroa
Virve Nyyssönen, Turku
”Kolmen ällän ämmä”

Lisäksi palkittiin 14 finalistia Meidän mökki -lehden vuosikerralla. Finalistit olivat:

Annika Eräpuro, Kangasala
Minttu Hapuli, Kangasala
Akseli Heikkilä, Helsinki
Marjo Juutilainen, Parola
Lea Kalenius, Helsinki
Keijo Karhunen, Kuopio
Ari Koponen, Hämeenlinna
Katariina Lahtonen, Helsinki
Leea Liukko, Espoo
Metti Löfberg, Tampere
Tuitu Mikkonen, Helsinki
Jenni Råback, Vaasa ja Lontoo
Anna-Maria Vainionpää, Pello
Amelia Winarta, Sodankylä

Talonpoikaiskulttuurisäätiö oli mukana Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämässä ruokakyselyssä, jossa suomalaiset kirjasivat ruokakokemuksiaan 12.4.2013. Mitä söin tänään -keruuseen osallistui 550 vastaajaa, joista nuorimmat ovat syntyneet 2000-luvulla ja vanhimmat 1920-luvulla. Osallistuneista suurin osa on naisia, mutta moni nainen kuvaa samalla miehenkin ruokapäivän. Vastauksia tuli kaikista maakunnista, runsaimmin suurimmista kaupungeista.

Tulokset julkistettiin 1.11.2013.

Ensimmäinen palkinto, 500 euroa: Tuuli Lönnroth, Helsinki.

Kirjapalkinnot: Maria Alikoski, Oulu, Vilma Forsström, Helsinki, Anja Friman, Dragsfjärd, Kaisa Krannila, Tampere, Johanna Kurela, Tampere, Matti Rautaniemi, Helsinki, Aino Riihiaho, Pudasjärvi ja Samuel Sundström, Helsinki.

Kyselyn tekstejä analysoidaan ja käytetään opiskeluaineistoina Helsingin yliopiston ruokakulttuurin laitoksella professori Johanna Mäkelän johdolla sekä kansatieteen laitoksella dosentti Pia Olssonin johdolla.

– Tekstit ovat arvokas läpileikkaus suomalaisesta ruokakulttuurista, arjesta, ruokatottumuksista ja ruoan merkityksestä vuonna 2013, sanoo ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä Helsingin yliopistosta. Kuvaukset yhden perjantain syömisistä, juomisista ja ruokatilanteista kertovat suomalaisen ruokaperinteen voimasta, koetelluista klassikkoruoista, uusista kokeiluista ja makuvaikutteista, niukkuudesta ja herkuttelusta, elämän iloista ja kolhuista, yhteisistä ja yksinäisistä aterioista, arjen ruokavalintojen rutiineista ja pohdinnoista ruoan ja syömisen syvällisestä olemuksesta. Syöminen on nykyelämän kuvastin.