Kävelen lenkillä vanhan perinteisellä tavalla rakennetun talon ohi. Hidastan kohdalla askeliani ja vilkuilen puiden välistä talovanhusta. Ikää vanhalla rouvalla on reilu sata vuotta ja osalla piharakennuksista jopa 300 vuotta. Olen tutustunut talon ja alueen historiaan kuntani kaavoituspuolen sivuilta löytämäni tiedon perusteella. Talo näyttää asumattomalta, pihakin kaipaisi ehostusta. Jos eläisin 1400-luvulla, seisoisin ison kantatilan pihassa, jota ympäröivät pellot ja niityt. Meren ranta liplattaisi tuolla etäämmällä tilan reunamilla. Nyt meren ranta on vetäytynyt neljän kilometrin päähän maankohoamisen takia.

Vuonna 2021 tilan jäljellä olevia rakennuksia ympäröivät talot eri aikakausilta, pääasiassa 1970-luvulta. Talo on kuin orpo piru niiden keskellä. Suojeltu ja kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde. Tuskin suku haluaa luopua rakkaasta paikastaan, mutta tulinkin uteliaisuuttani katsomaan kunnan kaavoittamia uusia tontteja, jotka rajautuvat tilaan. Pohdiskelen kuinka somaa, olisi siirtää haaveilemani vanha hirsikehikko tuohon viereen. Se sopisi tälle alueelle täydellisesti, muiden kaltaistensa joukkoon. Kuntiin tarvitaan sellaisia alueita kuin Puu-Talma Sipoossa. Sipoon kunta ja Talonpoikaiskulttuurisäätiö ovat yhteistyössä ideoineet kaava-aluetta, jonne tulee siirrettyjä vanhoja hirsirakennuksia tai perinnerakentamisen menetelmin tehtyjä uusia hirsirakennuksia. Vastaava alue löytyykin jo esimerkiksi Mustasaaresta. Kaava mahdollistaa talon kunnostuksen korjausrakentamisen rakennusmääräyksin, kun usein näihin siirrettyihin hirsikehikoihin sovelletaan uudisrakentamisen rakennusmääräyksiä. Uudisrakennuksia koskettavat mm. tiukat energia- ja ilmanvaihtomääräykset. Niiden noudattaminen tarkoittaisi vanhan hirsitalon osalta sitä, että seiniä ei olisi mahdollista jättää hirsipinnalle, ala- ja yläpohjasta pitäisi tehdä erittäin tiiviit ja ikkunat sekä ovet tulisi uudistaa sekä painovoimainen ilmanvaihto pitäisi korvata koneellisella.

Olin reilu vuosi sitten Kierikissä puu – ja perinnerakennusten korjausseminaarissa, jossa kuulin ensimmäisen kerran Talonpoikaiskulttuurisäätiöstä Seppäsen Raijan esitelmöimänä. Minuun kolahti heti se, mitä säätiö tekee perinnerakentamisen ja talonpoikaiskulttuurin eteen. Otin yhteyttä opintojeni puitteissa säätiön asiamieheen Maijaan tämän vuoden keväällä, ja tiedustelin harjoittelumahdollisuudesta säätiössä. Olen etsinyt tietoa monesta eri foorumista perinnerakentamiseen ja hirsikehikoiden siirtoon liittyen. Tutkaillut myytäviä hirsikehikoita ja tiedustellut kuntamme rakennusvalvonnan näkemystä tällaiseen rakentamiseen. Silti olen jäänyt kaipaamaan lisätietoa ja konkreettisia kokemuksia siitä, mitä vanhojen hirsitalojen kunnostus pitää sisällään ja mitä on hyvä huomioida, kun harkitsee ostoa. Säätiölle sopi, että kartoitan vanhojen hirsitalojen kunnostajilta ja asujilta kokemuksia näihin aiheisiin liittyen ja kokoan niistä tietoa jaettavaksi säätiön somekanaville.

Tarinoita tuli reilulta kymmeneltä henkilöltä eri näkökulmista. Lähdin rakentamaan niistä kokonaisuuksia kronologisesti alkaen talon ostosta kunnostuksen kautta itse asumiseen. Säätiön jäsenistölle suunnattuun kirjeeseen tein kesälehtisen, johon tuli kahdeksan teemallista juttua, jotka julkaistaan myös sosiaalisen median kanavilla. Lisäksi olen kuvannut talonpoikaiskulttuuriin liittyen sekä maaseudulla että kaupungissa uutta kuvamateriaalia. Kuvat ovat nähtävissä säätiön uudistuneilla nettisivuilla sekä somekanavilla.