Citymaalaisena etätöissä Länsi-Uudellamaalla

Terveisiä piilopirtistäni! Täällä residenssissä olen viettänyt kuluneen syksyn, ja etätöissä Helsingin toimistostani. Paikka on upea Skogbyn kylä Tammisaaren ja Hangon välissä, junaradan varrella. Olen opetellut hiljaisuuteen, suureen tähtitaivaaseen, kynttilän valoon ja uunien lämmitykseen. Sähköä käytän mahdollisimman vähän. Tässä sitä on ollut hyvä itseään testata. Peurat ja jänikset pihakumppaneina kilpailimme, kuka ehtii maahan pudonneet omenat ensiksi syödä. Meri on vieressä huokunut pitkin syksyä ja pihasauna mukavasti rentouttanut etätyöpäivän päätteeksi. Vuodenvaihteeseen näin, sitten jatkuu taas kaupunkilaiselämä.

Tässä residenssi-talossa on kaksi ”kotia”. Hyviä puolia on mm. valmiiksi kalustettu ja varusteltu kokonaisuus, kivoja naapureita ja alueen hyvin tunteva vuokraemäntä. Olen päässyt nopeasti perille mm. paikkakunnan luontopoluista, sienimaastoista, kirpputoreista ja paikallisesta elämästä.

Vanhaa hirsitaloa vuodelta 1928 on kunnostettu perinteisin menetelmin ja se näkyy, tuntuu ja tuoksuu upealta. Omalla puolellani on vesivessa ja vesihanat keittiön ja kylpyhuoneen puolella. Jopa suihku, jota tosin olen käyttänyt vain muutaman kerran – saunominen ja uiminen on niin paljon mukavampaa. Innostuin savirappausseinistä niin paljon, että kävin savirappaus- ja maalauskurssin, jotta osaan myöhemmin kenties omaan mökkiini sellaisen valmistaa.

Kirjoitin itselleni toivelistan – plussat ja miinukset – siltä varalta, että päätän lähiaikoina hankkia oman pienen mökin maalta. Suosittelen muillekin itsensä testaamista ja vaihtoehtojen kokeilemista, ennekuin tekee lopullisen päätöksen kiinteistön hankkimisesta. Eri pituiset residenssijaksot, eri puolilla Suomea, tarjoavat siihen hyviä mahdollisuuksia.

Löydät residenssin Skogshyddan Intagramista @skogshyddan_air sekä Airbnb:n sivuilta. Vuokraemäntänä Susanna Kankare.

9.1.2023
Helka Ketonen
kulttuurijohtaja, Maaseudun Sivistysliitto

Kuvat: Helka Ketonen