Kekri - syksyn sadon ja yhdessäolon juhlaa
Kekri – syksyn sadon ja yhdessäolon juhlaa
Entisinä aikoina ruoka tuotettiin suurelta osin itse. Syksyn sadon korjuun ja syysteurastusten jälkeen ruokavarastot olivat runsaimmillaan ja silloin oli aika juhlia yhdessä. Perinteisesti kekri on sadonkorjuujuhla. Kekrijuhlissa ruoka ei saanut loppua, muutoin se tiesi huonoa satoa ja karjaonnea seuraavana vuonna. Kekriaikaan tehtiin vain välttämättömät työt ja talojen palvelusväellä oli lomaa ja usein he pestautuivat uusiin työpaikkoihin. Juhlintaan liittyi monenlaista ohjelmaa: tarinoita, musiikkia, tanssia ja saattoipa paikalle tulla kekripukkikin mystisine ennustuksineen. Kekripukit ja kekrittäret kulkivat myös kylillä taloissa uhkauksineen pyytämässä kestitystä. Myös vainajia muistettiin lämmittämällä heille aamusauna ja kattamalla heille tarjoiluja. Valoa pimeään syksyyn toi tulien ja soihtujen polttaminen.
Kekriä kannattaa viettää nykyisinkin katkaisemaan pimenevää syksyn aikaa yhdessä juhlien. Osuushan juhannuksen ja joulun väliin vähemmän juhlia kuin kevääseen joulun ja juhannuksen väliin. Kekriä on perinteisesti vietetty syyskuun lopulta mikkelinpäivästä marraskuun alkuun pyhäinpäivään kun sato saatiin korjattua.
Kekripöydässä maistuu syksyn sato
Tarjoiluissa suositaan syksyn kotimaista, mieluiten lähellä tuotettua satoa: rapeita kaaleja, rouskuvia juureksia, muita kasviksia sekä metsäsieniä. Liharuokiin kannatta hyödyntää ruhon edullisempia osia ja kaivella esille ruokaohjeita esimerkiksi sisäelimistä. Puurot ja vellit ovat hyvin perinteistä kekriruokaa ja maakuntien monipuolinen leipäkulttuuri tuo kekriaterialle oman lisänsä. Jälkiruokiin sopii hyvin raikkaat puutarha- ja metsämarjat sekä mehukkaat omenat. Saattaapa jonkun puutarhassa kasvaa kriikunoita, luumuja ja päärynöitä, joita sopii myös hyödyntää.
Ennen ruoka oli yksinkertaista ja kaikkea ruokaa ei ollut ympäri vuoden saatavilla. Siksi perinteisesti juuri kekrijuhlissa tarjottiin paljon lihaa, koska sitä oli käytettävissä syysteurastusten jälkeen. Pöydät notkuivat lammaspaistia, makkaroita ja lihapullia. Nykyisin kasvisten käyttöä tulisi lisätä, joten liharuokiakin voi keventää ja jatkaa niitä juureksilla ja kasviksilla. Pitkään hautunut, häyryävä liha-juurespata maistuu herkulliselta. Lihapyöryköihin voi jauhelihan lisäksi käyttää esimerkiksi punajuurta tai porkkanaa. Makkaroiden teko nousee ajoittain muoti-ilmiöksi ja mikäpä sen parempaa kuin tarjota kekriaterialla itse tehtyjä makkaroita, jotka on yhdessä porukalla valmistettu.Järvikaloista syntyy maukas keitto.
Sallatti eli rosolli on perinteikäs kasvissalaatti, joka on herkullinen tuoreista keitetyistä juureksista, itse tehdyistä maustekurkuista ja omenista valmistettuna. Uunijuurekset, juures- ja kasvislaatikot, hapankaali, etikkasäilykkeet ja pikkelöidyt kasvikset ovat maistuvia kekriruokia ja aterian lisäkkeitä. Tämän päivän kekripöytiin kuuluvat myös uudemmat salaatit. Hyvin vanha vilkelykasvimme härkäpapu on saanut uuden tulemisen ja se kuten muutkin palkokasvit ovat suositeltavia raaka-aineita niin arki- kuin juhlaruokiin.
Juuri jauhetuista ruisjauhoista valmistettu uutispuuro ja pitkään haudutettu ohravelli tai -puuro tuovat varmasti vanhemmalle väelle lapsuuden muistoja mieleen. Ruispuolukkapuuro, marjakiisselit, maitokiisseli hillon kera, uuniomenat tai marja- ja omenapaistokset ovat herkullisia jälkiruokia kekriaterialle. Kahvin kanssa juhlissa tarjottiin ennen pullaa, pikkuleipiä ja kahvikakkuja. Nykyisin erilaiset marja- ja hedelmäpiirakat ovat suosittuja. Mutta mikäpä estää pistämään pystyyn pikkuleipätalkoot vaikka lasten kanssa.
Erilaiset leivät, rieskat ja piirakat maistuvat niin kahvin kanssa kuin ateriallakin. Kannattaa kokeilla eri maakuntien erikoisuuksia joko leipomalla itse tai hankkimalla kauppojen ja leipomoiden valikoimasta. Leivän ja ruoan kanssa maistuu kotijuustot, joita myös voi itsekin valmistaa helposti.
Tutuista kotimaisista raaka-aineista voi myös loihtia kekritarjoiluun nykyaikaiseksi tuunattuja herkkuja. Kekritarjoilu voi olla esimerkiksi espanjalaista pikkupaloja sisältävä tapaspöytää muistuttava tarjoilu, jota suomalaisittain voi kutsua sapaspöydäksi. Sapaksien pohjiksi sopii valikoima erilaisia leipiä pieninä paloina, ruisleipää, vaaleaa hiivaleipää, mäskiä sisältävää saaristolaisleipää, ohutta rieskaa ja ehkä näkkäriä tai hapankorppuja. Kuorineen keitetyt jäähtyneet perunat viipaloituna toimivat myös sapaksien pohjina. Sapaspohjien päällä maistuvat erilaiset kasviksista, juureksista, herneistä tai vaikkapa härkäpavuista tehdyt tahnat, niissä voi olla kypsää lihaa, suolakalaa, kalasäilykettä, juustoa tai sienisalaattia. Koriseeksi sopivat tuoreet ja pikkelöidyt kasvikset ja yrtit tai versot.
Yksinkertainen tarjoilukin on monasti hyvä ja usein helpompi vaihtoehto toteuttaa. Se voi olla rukiinen uutispuurotarjoilu voisilmän ja maidon kanssa tai ohraryynipuuro marjakeiton kanssa. Keittoruoat sopivat myös hyvin yhden ruokalain tarjoiluun maistuvien leipien ja rieskojen kanssa. Yksi perinteisistä kekriruoista on lammaskaalikeitto, joka syntyy vain muutamasta raaka-aineesta. Sosekeitot ovat nykyisin suorittuja ja helppoja tehdä, joten kekriruoaksi voisi tarjota vaikkapa punajuurisosekeittoa. Hieman enemmän työtä vaativat keitot, joihin raaka-aineet perataan ja pienitään, mutta ihan perinteinen liha-kasvikeitto ja kalakeitto kuumana tarjottuna maistuu herkulliselta viilenevässä säässä. Nykyisempää keiittotyyliä voi edustaa esimerkiksi juureksista ja sienistä valmistettu seljankakeitto.
Perinteistä kekrijuomaa oli olut ja viinakin. Sopivasti sai kekrijuhlissa humaltua, mutta jos isäntä sammui, tiesi se rukiiden lakoontumista seuraavana vuonna. Kotikalja on mainiota juomaa kekripitoihin ja erilaista makua saa maustamalla kotikaljaa katajan oksilla tai katajanmarjoilla. Myös kotimehut sopivat hyvin kekripitojen juomaksi. Jos juomaan haluaa poreita, voi sekoittaa mehua kivennäisveteen.
Kekri vai halloween
Oman kekrijuhlaperinteen viettämistä kannattaa tuoda meillä Suomessa esille niin perheille, kaveriporukoille kuin yhdistysten toimintaan, sillä alkaahan Amerikasta meille rantautuneen halloweenin vietto olla kekriä yleisempää. Tosin niin kekrin kuin halloweenin viettäminen ovat sukua toisilleen. Ne kumpikin pohjautuvat perinteisen eurooppalaiseen sadonkorjuujuhlaan. Irlantilaiset maahanmuuttajat veivät juhlan Amerikkaan, jossa se on jalostunut kurpitsajuhlaksi ja saanut monin tavoin ajan myötä kaupalliset piirteet. Esimerkiksi muoviset halloweenkoristeet voi hyvin korvata luonnosta saatavilla kekrin viettoon sopivilla koristeilla, huomioiden tietenkin jokaisen oikeudet, ellei kerää materiaalia omalta maaltaan. Monenlaista kekrin viettoon liittyvää rekvisiittaa voi löytyä mummolan varastoista tai kirppiksiltä. Halloweenista voi napata kekrin viettoon vaikkapa kurpitsat raaka-aineiksi ruokiin ja kaivertaa niitä lyhdyiksi. Ovathan ne toki näyttävämpiä kuin meillä aikoinaan nauriista koverretut hyvin heikkovaloiset lyhdyt, joita kitupiikeiksikin kutsuttiin.
Kekrin viettoon voi sisällyttää mieleistään tekemistä ja ohjelmaa. Kyläyhteisöt voivat järjestää vaikkapa kekrimarkkinoita ja isompia iltamia pitopöytäruokailuineen ja monipuolisinen ohjelmineen. Joillakin paikoin oljista tehtyjen olkipukkien polttaminen on tullut tavaksi juhlistaa kekritapahtumaa. Tapahtumissa olisi hyvä huomioida kotimaisen ruoan tuottajat ja tekijät kiittämällä heitä. Perhepiirissä kekrin ohjelmaan voi kuulua esimerkiksi mökin talvikuntoon laittaminen tai jotain muuta yhteistä mukavaa tekemistä, jonka päälle nautitaan hyvästä kotimaisesta ruoasta.
Jos aikoinaan hyviteltiin esi-isiä saunan lämmityksellä ja jättämällä ruokaa heille tarjoille, niin kristinuskon myötä ehkä pakanallisinakin tapoina pidettyjä asioita on sulautunut yhteen. Meilläkin on tapana nykyään muistella jo poisnukkuneita lähimmäisiämme viemällä haudoille kynttilöitä ja osallistumaan muistojumalanpalveluksiin, joissa luetellaan vuoden aikana kuolleiden henkilöiden nimet.
14.10.2026
Helena Velin
kotitalousopettaja

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Kekri elää ajassa
Kekri elää ajassa
Tänä vuonna pohdimme kekriä ilmiönä ajassa. Kekri liittyy olennaisesti aikaan. Sen merkitys on tiiviisti sidoksissa perinteiseen vuodenkiertoon – vaikka kekri, tai jakoaika, tavallaan on myös “ajan ulkopuolella.” Samalla kekri ja sen merkitys on muuttunut ajassa, ja jotta kekri voisi elää merkityksellisenä vastaisuudessa, sen on sopeuduttava alati muuttuvaan nykyaikaan ja sen vuodenkiertoon – vaikka juhla saisikin merkityksensä yhteytenä menneeseen aikaan. Vai onko se kenties aina ollut niin?
Kuinka vanha juhla kekri sitten on? Yleensä sen on arvioitu olevan esikristillistä perua – osittain siitä syystä, että suurelle osalle kekrin perinteitä ei löydy vastinetta kristillisestä perinteestä, eikä kekrillä myöskään vaikuta olevan vastineita Skandinaviassa. Vanhin kirjallinen tieto lienee kuitenkin Mikael Agricolan Daavidin psalttarissa vuodelta 1551, jonka esipuheessa mainitaan Kekri karjan kasvun jumalana. Agricolan aikana oli Suomessa kuitenkin eletty jo yli 300 vuotta kristinuskoa ja mitä luultavimmin kekriin on tänä aikana sekoittunut myös kristillisiä perinteitä.
Enemmän tietoa alkaa olla vasta 1700- ja 1800-luvuilta, jolloin kansanperinne alkoi olla akateemisen mielenkiinnon kohteena. Ehkä hieman ristiriitaisesti kekrin merkitys alkoi samoihin aikoihin pikkuhiljaa väistyä. 1900-luvun alun runsaista perinteenkeruuaineistoista löytyy kuitenkin paljon tietoa eri nimityksin ja vaihtelevina ajankohtina juhlitusta suuresta syysjuhlasta, johon kuuluvat runsaalla liharuoalla herkuttelu sekä väkijuomat, mutta myös erilaiset taiat, naamiaisperinteet, uskomukset ja joskus jopa henkiolentojen kestitseminen.
Käytäntöjen ja vuodenkierron näkökulmasta kekrin ajankohta maanviljelyskulttuurin vuodenkierrossa on erittäin looginen; jos kerran vuodessa ruokavarastot ovat täynnä, on totta kai syytä juhlia. Siksi onkin mielenkiintoista, että kekri tuntuu nostavan päätään nyt – aikana jolloin harvalla suomalaisella enää on yhteyttä maatalouteen, eikä sadon valmistuminen ehkä tunnu niin ihmeelliseltä, kun marketin hyllyt nuokkuvat vuoden ympäri.
Voiko Halloween-juhlinnan jalkautuminen myös Suomeen olla vaikuttanut myös kekrin uuteen suosioon? Ovatko kekri ja Halloween vieraita ja täysin epäyhteensopivia perinteitä vai kenties sukulaisilmiöitä ja voivatko ne vaikuttaa toisiinsa? Siitä tulemme keskustelemaan syksyn aikana Halloween-asiantuntijan, folkloristi Tuomas Hovin kanssa. Halloweenin vaikutuksesta riippuen tai siitä riippumatta, kekri on aina elänyt ajassa ja elää ajassa yhä ja kekrin aika lähestyy tänäkin vuonna.
5.10.2026
John Björkman
Kekrilähettiläs

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Huhtikuun oikullisista säistä löytyvät tulevan suven enteet
Huhtikuun oikullisista säistä löytyvät tulevan suven enteet
Kevään tulo on kutkuttanut suomalaisia halki vuosisatojen. Kansanperinteessä ollaan aika usein joko maan, veden tai metsänviljan äärellä, kun tarkastellaan tiettyjen päivien säitä, ja pyritään siitä ennakoimaan, mitä tuleman pitää. Vanhoilla hevosmiehillä on sanonta, jonka mukaan huhtikuun sää ja tamman mieli on samanmoiset, alati vaihtelevat.
Huhtikuu on talonpoikain vanhan työkalenterin mukaan saanut nimensä siitä, että silloin on kaadettu isot havupuukasket, huhdat. Työ on ajoitettu aikaiseen kevääseen, ennen kuin kevätmahla nousee puuhun, jolloin rungot ovat kuivuneet nopeammin. Tämä on hyvä muistaa nykypäivänäkin puuvartisia pihakasveja leikatessaan. Kevätleikkausta ei suositella kasveille, joilla on keväällä voimakas mahlavirtaus. Tällaisia ovat esimerkiksi koivut, vaahterat ja luumupuut.
Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto on vuonna 1950 ensimmäisen kerran julkaistu kokoelma vanhoista merkkipäivistä ja kansanomaisen talous- ja sääkalenterin merkinnöistä ja enteistä, johon on koottu vuodenkiertoon liitettyjä sanontoja ja uskomuksia eri puolilta maata. Huhtikuussa on erityisessä syynissä olleet esimerkiksi Yrjöt ja Markut. Lämmin Yrjön päivä 23.4. on enteillyt hyvää vuotta. Kaksi päivää myöhemmin, Markun päivänä 25.4. voi tarkkailla säätä etenkin kukkatoukojen näkökulmasta. Kukkatou’oilla vanha kansa tarkoitti perunaa, hernettä ja juureksia, ja jos Markun yö on lämmin, näille oli odotettavissa menestyksekäs kesä. Markku oli Etelä-Suomessa myös sikäli merkityksellinen, että Markun päivästä alkoivat usein peltotyöt. Pohjoisempana maamiehille lähtölaukauksen antoi Erkki 18. toukokuuta.
Huhtikuuhun ajoittuvat myös suviyöt (12.-14.4.). Jos nämä yöt ovat kylmiä, sen on uskottu ennakoivan tulkinnasta riippuen kylmiä öitä vielä yhdeksälle viikolle, tai 40 vuorokautta kylmää yhteen menoon. Suotuisana merkkinä pidettiin ajanjaksolle osuvaa voimakasta, yön yli kestävää suojasäätä. Jakson viimeinen päivä on ollut ikiaikaisen pohjoismaisen vuoden kahtiajaon mukainen ensimmäinen kesäpäivä. Siihen liitettiin monenlaisia tapoja ja määräpäiviä, kuten metson soitimen alkaminen, tai siitä laskien oli sata päivää rukiinleikkuuseen.
Ilmaston muuttuessa vanhojen merkkien paikkansapitävyys on aika hataralla pohjalla, mutta vielä voitaneen luottaa siihen, että ”Jos heinäkuussa on hevosenpaska järven jäällä, se tietää kylmää kesää”. Toivokaamme siis, että pollenmunkit löytyvät mieluummin peltoon muokattuina, ja kasvukausi sujuisi satoisasti pihoilla ja vainioilla ilman pilkkihaalareihin sonnustautumista.
2.4.2026
Karoliina Tunkkari
Kyläkehittäjä
Maaseudun Sivistysliitto
Kuva: Karoliina Tunkkari

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Vihreän siirtymän sosiaalinen ja ekologinen hyväksyttävyys jää vihreän siirtymän varjoon
Vihreän siirtymän sosiaalinen ja ekologinen hyväksyttävyys jää vihreän siirtymän varjoon
Kestävässä kehityksen tavoitteissa (Agenda2030) on sisällä ympäristöllinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys. Ympäristöllinen ulottuvuus sisältää ekologian ja kulttuuriset arvot, jotka korostuvat maankäytössä ja rakentamisessa. On aika kysyä, mitä haluamme yhteiskuntana säilyttää uuden tieltä, esimerkiksi vihreän siirtymän rakentamisessa sähkö- ja ratalinjoineen. Onko sosiaalinen ja ekologinen kestävyys mukana harkinnassa?
Vihreän siirtymän hyväksyttävyyden varmistamiseksi on aiheellista pohtia kenen mailla ja kenen elinkeinon edellytyksillä käytämme kaavoitus- ja suunnittelukynää. Kyseessä on oikeudenmukaisuus maanomistajia kohtaan, sosiaalinen hyväksyttävyys. Maankäytössä on aina mukana myös ekologinen kestävyys. Siksi vihreän siirtymän ekologinen kestävyys tulee punnita laaja-alaisesti, niin ristiriitaiselta kuin se vihreän siirtymän kontekstissa ehkä ensin kuulostaakin. Kun hyväksyttävyyttä pohtii luonnon toimintojen perspektiivistä, harkinta on relevantti. Luonnon toiminnot kun kannattelevat ihmisten hyvinvointia – meistä jokainen elää luonnosta. Kyse ei ole vain luonnontilaisista maista vaan myös pelloista ja metsistä, joiden kanssa ihminen tekee yhteistyötä perustarpeidensa tyydyttämiseksi.
Siksi vihreän siirtymän sosiaalisen ja ekologisen hyväksyttävyyden kysymykset ovat valvottaneet viime aikoina monia. Tuntuu, että vihreän siirtymän nimissä voidaan vetää vetyputkilinjauksia läpi kulttuurimaiseman ja keskeltä satoja vuosia vanhojen peltojen. Peltojen, joiden herkkä ekologia on oleellinen kestävän ruoantuotannon ja huoltovarmuuden varmistamisessa. Maaperään hiiltä sitova ja eroosiokestävä, ilmastonmuutokseen sopeutuva peltoekosysteemi ei kehity muutamassa vuodessa vaan on arvokas monien sukupolvien yhteistyön ja maanomistamisen tulos. Omistamisen, joka on vaatinut investointeja ja ylisukupolvista elämäntapaa.
Ikiaikaisilla pelloilla on kulttuuriarvonsa lisäksi myös ekologinen arvo, jotka mitataan ekosysteemipalveluina. Parhaimmillaan ihmisen ja luonnon yhteistyö vahvistaa ekosysteemipalveluja, joita EU:n maaperämissio kuvaa seuraavasti:
- Turvallisen ja ravitsevan ruuan tuottaminen
- Ravinteiden kierrätys
- Hiilen varastointi ja kierrätys, joka tukee ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista
- Toimia elinympäristönä lajirikkaudelle
- Vedenpuhdistus ja vedenkierron säätely kuivuutta ja tulvia vastaan
- Maiseman ja kulttuuriperinnön tukija
Linjojen rakentamista pelloille, jotka tarjoavat näitä elintärkeitä toimintoja ihmiskunnalle ja ovat osa kulttuuriperintöämme, on harkittava monesta näkökulmasta. Jotta harkinta kattaisi kaikki kestävyyden ulottuvuudet, maankäytön suunnitteluun tulisi sisällyttää tilinpito, johon lasketaan materiaalikustannusten ja rakennustyön lisäksi myös luonnon toiminnot eli ekosysteemipalvelut ja niiden muutokset suhteessa muiden muassa ruokaturvaan.
Sitra julkaisi 2024 ehdotuksen ekosysteemitilinpidosta ja tukee uuden tilinpitotiedon hyödyntämistä Suomessa, jotta tietoa luonnosta ja sen tuottamista hyödyistä saataisiin paremmin päätöksenteon tueksi. Mittaristo ekosysteemipalveluille kaipaa kehitystyötä.
Ekosysteemitilinpidossa tulisi tiedostaa se miten vihreän siirtymän linjaratkaisut muuttavat itse ekosysteemipalveluja ja miten ne vaikuttavat ilmastonmuutokseen varautumiseen, jossa oleellista on vesienhallinta. Esimerkiksi peltojen ojitusten rikkominen vihreän siirtymän kaivuutöissä käy kalliiksi ruokaturvalle ja vesienhoidolle, kun pelloille kertyy vesilätäköitä ja vesitalouden ongelmat kiihdyttävät eroosiota. Kaivuussa rikkoutuvien putkistojen korjaus on käytännössä mahdotonta savialueen vilja-Suomessa, jossa peltojen toimivuus perustuu 10 metrin välein kaivettuihin salaojiin. Suomessa ojituksen korjausvelka on jo nyt miljardiluokkaa, eikä meillä ole varaa rikkoa toimivia putkia. Vaikka suorat kustannukset korvattaisiinkin, kyse on myös epäsuorista kustannuksista ja luonnonvara-alalla toimivien yritysten elinvoimasta. Kyse on economic displacement -käsitteestä.
Siksi vihreän siirtymän toimeenpanossa on tartuttava kokonaiskuvaan ja laskettava mitä eri rakentamisvaihtoehdot vievät luonnontoiminnoilta, ilmastonmuutokseen sopeutumiselta ja ruokaturvalta kulttuurimaisemineen.
20.1.2026
Liisa Pietola
Vanhempi neuvonantaja, Ennakointi
Sitra

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Kiitos arkkitehti Pertti Toivarille pitkäaikaisesta työstä kilpiraadissa
Talonpoikaiskulttuurisäätiön kunniakilpiraadin pitkäaikainen jäsen, arkkitehti Pertti Toivari, on jättänyt tehtävänsä raadissa. Säätiö ja kilpiraati esittävät hänelle sydämelliset kiitokset monien vuosien työstä talonpoikaiskulttuurin hyväksi.
Pertti Toivarille luovutettiin säätiön kolkutin muistoksi kilpiraadissa vietetystä ajasta kahvitilaisuuden yhteydessä 22. lokakuuta 2025.
Toivari on ollut mukana kirjoittamassa useita maataloja ja maaseudun rakennusperintöä käsitteleviä julkaisuja. Näihin kuuluu myös säätiön vuonna 2005 julkaisema Maaseudun rakennusperintö – huomisen vahvuus (toim. Sanna Schildt).
Kunniakilpitoiminnan pitkä historia
Kunniakilvet ovat osa säätiön toimintaa jo sen perustamisvuodesta 1938 lähtien. Vuonna 1939 ehdittiin myöntää jonkin verran kuparista pakotettuja, Yrjö Laine-Juvan suunnittelemia kilpiä, mutta sodan vuoksi toiminta keskeytyi.
1940-luvun lopulla kilpien jakamista ryhdyttiin suunnittelemaan uudelleen, ja vuonna 1950 toiminta käynnistyi uudella tavalla, kun Theodor Schalin muovaili kilven mallin kuparipellistä puristettavaksi. Antti Ranta-Knuuttila kirjoitti vuonna 1968 teoksessa Talonpoikaiskulttuuria kolme vuosikymmentä (s. 20):
“Kunniakilpien hankkiminen on ollut yleensä kotiseutuyhdistysten ja asianharrastajien oman aktiivisuuden varassa, kun taas Etelä-Pohjanmaan maakuntaliitto (sihteeri Väinö Tuomaala), Keski-Pohjanmaan maakuntaliitto (toiminnanjohtaja Eino Isohanni) ja Hämeessä museoneuvoja Altti Havas ovat aktiivisesti osallistuneet niiden levittämiseen. Säätiössä hakemusten käsittely on ollut professori Toivo Vuorelan ja sihteerin tehtävänä.”
Varsinaista kilpiraatia ei tuolloin vielä ollut nykyisessä muodossaan.
1980-luvulla säätiö uudisti kilven myöntöperusteet, jotka tulivat voimaan vuonna 1983. Samoihin aikoihin muodostettiin myös nykyisen kaltainen kilpiraati. Vuonna 1985 Erik Bruun suunnitteli käytössä olevan pronssikilven.
Raadin työ ja periaatteet
Kilpiraadin jäsenillä on asiantuntemusta muun muassa rakennushistoriasta, arkkitehtuurista ja etnologiasta. Ensimmäisessä raadissa oli seitsemän jäsentä, ja nykyisessä neljä – uusi jäsen on parhaillaan tulossa mukaan.
Raadin työn ydinperiaate on aina ollut sama: talonpoikaiskulttuurin säilyttäminen rakennuskannan kautta tuleville sukupolville. Kukin jäsen arvioi hakemukset oman erityisosaamisensa pohjalta.
Raadin jäsenet löytyvät eri puolilta maata, ja jokaisella on oman lähiseutunsa ainutlaatuista paikallistietoa. Tätä arvostetaan raadin työssä, sillä paikallistuntemus tuo hakemusten arviointiin arvokkaita näkökulmia eri alueiden rakennusperinteestä. Hakemuksen käsittely kestää yleensä noin kaksi kuukautta.
Kunniakilvet Suomessa
Kunniakilpiä on myönnetty vuosikymmenten aikana noin 700 kappaletta eri puolille Suomea. Ranta-Knuuttilan vuoden 1968 historiikin mukaan 1950–60-luvuilla myöntämisessä oli vahva alueellinen keskittymä: noin kolme neljäsosaa kaikista kilvistä sijoittui Länsi-Suomen lääniin, erityisesti Etelä-Pohjanmaalle.
24.11.2025
Josefine Storholm
Kunniakilpiraadin sihteeri

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Kekrienteitä aikuisille
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perinnearkisto on aarreaitta, johon on 1800-luvulta alkaen kerätty tietoja perinteen eri lajeista. Arkistoaineistoa on runsaasti esimerkiksi vuoden mittaan vietetyistä juhlista ja merkkipäivistä, kuten kekristä. Tuhansien arkistokorttien, joista jokaisessa on yksi kekriin liittyvä tiedonmuru eri puolilta Suomea, joukossa on paljon myös kekriin kuuluvia tulevaisuuden enteitä ja taikoja. Monet niistä liittyvät karjan hyvinvointiin ja viljan kasvun varmistamiseen, mutta joukossa on enteitä yllättävistäkin aiheista. Koko perheen nykyaikaan sovellettuja kekrienteitä on tänä vuonna kerätty MLL:n Leikkipankkiin sekä kekrisivustolle, mutta tässä valikoima enteitä aikuisempaan makuun kekrinvieton iloksi, olkaa hyvät!
Sinustako keyrhönttämö?
Kekri on sadonkorjuujuhla, jolloin taloissa pantiin pöytään parasta – ja runsaasti. Ruokaa tuli riittää niin omalle väelle kuin kaikille taloon sattuville vieraillekin, muuten meni onni talosta. Kekripäivänä herättiin jo aamuyöstä ruokaa laittamaan ja syömään. Iisalmella keyriaamuna piti kolme kertaa uuni lämmitä ja kolmasti syödä ennen päivän tuloa(Iisalmi 1908). Sulkavalla pantiin paremmaksi: siellä köyrinä oli ennen päivän nousua syötävä seitsemän kertaa ja käytävä kylässä (Sulkava 1939). Kuopion seudulla köyrinä täytyi syödä yhdeksän kertaa, jotta ei sitten vuoden varrella söisi liikaa (Kuopio 1936). Vielä kovempi homma oli sääminkiläisillä: Keuriaamuna oli syötävä 12 kertaa ennen päivän valkenemista (Sääminki 1937).
Tupa piti kekrinä panna aikaisin lämpiämään. Usean toisinnon mukaan köyrinä piti niin aikaisin tupa lämmittää, ettei harakat näe savua – käypä ohje myös pörssisähkön käyttäjile. Kaikki vieraat, jotka kekrinä kävivät, piti kutsua syömään. Keyrhönttämöksi sanottiin sitä, joka ensinnä sattu tulemaan keyrinä talloon (Sääminki 1938).
Terveysvinkki Sulkavalta: Köyrinä ei saanut syödä potattia, ettei tule kesällä paiseita (Sulkava 1939). Juvalla sama vaikutus oli myös lanttujen syönnillä. Ruokavalintoja voi pohtia myös tältä pohjalta: Mitä marraskuulla haistaa, sitä koko vuoden maistaa (Honkajoki 1937).
Myös juomaa kului kekrijuhlissa runsaasti. Nilsiällä tiedettiin, että jos on viinaton kööri, on leivätön joulu. Jos kasvattaa ruista, on isäntä kuitenkin vaikean paikan edessä – uskoako pielavetisiä vai karttulalaisia?
Köyrinä jos on isäntä humalassa, tulee lakovuosi (Pielavesi 1936).
Ja toisaalta:
Ennen kuin yhteen aikaan on ollunna tapa että isännät ollunna köyrinä humalassa on siinnäi ollunna taikana se että ruis kasvaa seuraavana kesänä pyörteihin eikä mäne lakoon. Pyörteihin kasvanut ruis terävempee sen takia se on isännät köyrinä juoneet ja röpötelleet. (Karttula 1936)
On huomattava, että emännistä ei perimätieto rukiin suhteen kerro mitään. Joten kippis, ja eikun syömään!
Omat ja naapureiden salatut elämät
Jos ei kekrinä ole omaa isäntää tai emäntää, ja sellaisen toivoisi löytävänsä, voi kokeilla tehdä kotitöitä uudella tavalla. Nilsiästä vinkataan, että jos kekrin aattoiltana puita kantaessa puut sattuvat parittain, niin kantaja saa miehen vuoden kuluessa. Sulhasensa voi myös nähdä esimerkiksi silloin, kun köyrinä lakaisee tuvan lattian seitsemän kertaa perään, niin seitsemännellä keralla se tulla veerkahtaa ovesta (Pielavesi 1936). Notkeammat voivat testata myös puolison katsontaa nurmeslaisittain: Kun kekriä vasten yöllä lakasee riihen perään päin ja sitte katsoo jalkainsa välitse ovea kohde, niin näkee sulhasensa (morsiamensa) (Nurmes 1891).
Jos omia asioita enemmän kiinnostavat naapureiden ihmissuhdekiemurat, siihenkin tunnettiin konsti eri puolilla Suomea. Yksityiskohdat vaihtelevat, mutta juoni on pääpiirteissään sama: tupa lakaistaan ovelta peränurkkaan päin. Rikat kerätään talteen ja heitetään ulos takaikkunasta. Rikkojen päällä kuunnellaan eri suuntiin: kuuluuko naapurista enteellistä ilonpitoa, lapsen itkua, kellonsoittoa, peräti arkun lautojen höyläämistä? Jos viestit tulevaisuudesta eivät kuulu kunnolla, rikat voi viedä kolmen tien risteykseen tai virran keskelle paremman yhteyden toivossa.
Miltä näyttää ensi vuoden sää?
Yksi tärkeimmistä kekrin aikaan ennustettavista asioista oli tietenkin tulevan vuoden sää, jolla oli ratkaiseva rooli toimeentulon turvaamisessa. Onneksi kekrin aikaan osuvan jakoajan eli aurinko- ja kuukalenterin tasauksen säistä saatin varmaa tietoa tulevista säistä. Seuraavan vuoden ilmoja voi ennustaa jakoajan mukaan. Jakoaika alkaa Pyhäinmiestenpäivästä ja kestää kaksitoista päivää kuten vuodesa on kuukausia. Sellainen on ilma vastaavalla kuukauella vuodesta mitä jakoaikana on. (Ähtäri 1935) Olisiko tässä myös selitys sille, miksi marraskuita tuntuu olevan vuodessa useampia?
Seuraavan vuoden säähän vaikuttaa myös nopeus – kannattaa siis harjoitella kaiken varalta esimerkiksi hevosen satulointia. Jos Pyhämiesten ja Martin välissä aurinko paistaa sen verran, että kerkiää hevosen satuloimaan, niin tulee hyvä vuosi. (Uusikirkko 1917) Jos pyhäinmiestenpäivän ja jouluaaton välillä on niin paljo kirkasta, että saa hevosen valjastettua, tulee kaunis kesä. (Pori Ulvila 1936) Jos aurinko paistaa kolmena pivänä ennen pyhäinmiestenpäivää niin kauva, että trakuuna kerkee hevoses satuloittemaan, ni tulee kuiva vuasi. (Noormarkku 1889)
Lyhyemmän aikavälin ennusteen voi tehdä lehmänlannasta. Usealla paikkakunnalla tiedettiin, että jos lehmänpaska jäätyy ennen Mikonpäivää niin kovaan jäähän, että se kestää miehen päällä seistä, höyryää se köyrin aikaan. (Virtasalmi 1936) Tämä on testattu konsti: kerääjä oli kirjoittanut arkistokorttiin lisätiedon: ” Huom. Ennustus toteentui tänä vuonna 1936.”
Kurkkaa kuppiin
Seuraavan vuoden tapahtumia saattoi ennustaa kekrinä esimerkiksi kuppeja katsomalla. Myrskylästä on vuodelta 1904 kerätty seuraavat ohjeet:
Jos pyhäinpäivän iltana panee 9 lajii kuppien alle esim. tuhkapussin, joka merkitsee köyhyyttä, punaista lankaa, joka merkitsee iloa, mustaa, joka merkitsee surua, sormus, joka merkitsee kihlausta, pienen puutikun, joka on olevinaan arkku, se merkitsee kuolemaa, avaimen, joka merkitsee emännyttä, leipää, joka merkitsee rikkautta. Kupariraha merkitsee kunniaa, tytti merkitsee lasta. Sitten toinen muuttaa nämä esineet toisen näkemättä ja sitte saap se toinen tulla nostamaan. Sitte toinen taas muuttaa siks ku toinen on nostannu kolme kertaa. Mitä hän on saanut näillä kolmella kerralla tulee hänelle tapahtumaan. (Myrskylä 1904)
Sitten vaan ennustamaan! Muista kuitenkin, että olet aikuinen ja voit vaikuttaa omaan kohtaloosi. Vaihda siis halutessasi esimerkiksi tuhkapussi karkkipussiin, puutikku skumppapullon korkkiin ja musta lanka lottokuponkiin.
Tulipa kupeista sitä taikka tätä, aina on myös hyvä pitää mielessä jaakkimalainen viisaus: Jos kekri mänöö kykrin käkrin, mänöö joulu jompsinkumpsin.
2.10.2025
Sanna Kähkönen
kekrilähettiläs

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Kulttuuriympäristöjen hoito tarvitsee osaajia ja asennetta
Leader Pohjoisin Lappi ry on tehnyt pitkäjänteisesti työtä kulttuuriympäristöjen eteen Lapin maakunnan alueella. Tämän on mahdollistanut Lapin ELY-keskuksen maaseuturahoitus ja Lapin alueellinen kehittämissuunnitelma, jossa kulttuuriympäristöt on otettu yhdeksi kehittämisen kohteeksi. Kulttuuriympäristöjen hoito lisää asukkaiden viihtyvyyttä, edistää maatalousluonnon monimuotoisuutta ja tukee kehittämistyön resurssitehokkuutta. Se on myös osa sosiaalista kestävyyttä.
Tarve konkreettisille kulttuuriympäristöhankkeille oli huutava. Kylien kulttuuriympäristöt kasvavat umpeen, pellot pajuttuvat ja vanhat maa- ja porotalouselinkeinoista kertovat rakennukset ränsistyvät. Kulttuuriperinnön hoitoon liittyvä osaaminen on lähes kadonnut, kun elinkeinot ovat tehostuneet ja rakentaminen muuttunut. Perinnebiotooppien lajisto, joka on syntynyt ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta, on käynyt uhanalaiseksi, kun niittyjä ei enää laidunneta ja rehuntuotanto perustuu yksipuolisiin viljelykasveihin. Enää ei kylissä kukoista värikkäitä kukkaniittyjä, vaan ne ovat korvautuneet joko rehevöityneillä ja lajistoltaan yksipuolisilla kulokkoalueilla tai tehoviljellyillä peltoaloilla.
Syyt muutokseen ovat moninaiset, ja vuosikymmenten aikana arvokasta kulttuuriperintöä on kadonnut merkittäviä määriä. Aikaa ihmettelylle ei enää ole. Vuotava pärekatto tuhoaa nopeasti myös muita rakenteita, ja seinustoilla rehottava vatukko lahottaa ajan mittaan jopa ikihongasta tehdyn seinän. Kun kulttuuriympäristö menetetään, katoaa samalla taito selviytyä tilanteissa, joissa rautakaupan hyllyltä ei löydykään bitumipohjaista huopakatetta tai valmista ladottavaa lattialaminaattia. Kylämiljöön viimeiset aitat ja myllyt menettävät merkityksensä, kun kukaan ei enää tiedä, mitä ne ovat tai miten ne toimivat.
Vanhat rakennukset jälleenrakennusajalle saakka on tehty paikallisen työvoiman ja osaamisen turvin. Materiaalit on pyritty löytämään läheltä, muurin kivet kivirakasta, päreiden puut lähimetsästä. Rakennustavan ratkaisut pohjautuvat pitkään osaamiseen ja paikallisten luonnonolosuhteiden tuntemukseen. Tässä yhdistyvät kaikki kestävyyden ja resilienssin teemat, jotka nykymaailmassa ovat heränneet uudelleen, uusina hienoina sanoina. Päivänselvät asiat, sanoisi talonpoika.
Leader Pohjoisin Lappi ry:n hallinnoimissa koko Lapin laajuisissa kulttuuriympäristöhankkeissa on tuotu esille maaseudun kulttuuriympäristöjen arvoja ja edistetty niiden hoitoon liittyvää osaamista niin kylätasolla kuin alueellisesti. Avoimet miljööt ja aidot elämykset hankkeen tavoitteena oli kestävän matkailun kehittäminen kylätasolle pohjautuen olemassa oleviin resursseihin. Hankkeen tuloksena syntyi mm. Lapin paimenlomat -konsepti. Avoimet miljööt ja komeat kuistit -hankkeessa keskiössä oli uusien restaurointialan osaajien saaminen Lappiin. Työtä tehtiin monella tasolla mm. järjestämällä oppilaitosyhteistyönä työpajoja, joilla pyrittiin saamaan restaurointialan osaajia Lappiin. Hankkeen loppuraportista löytyy tarkempi kuvaus hankkeen lukuisista toimenpiteistä.
Hankkeessa tehdyllä Restauroijan työ Lapissa -videolla heräteltiin kiinnostusta laajemminkin. Myös muut hankkeiden videot, kuten vanhojen rakennusten tyypillisimmät korjaustarpeet, tuohimalkakaton teko ja päreen matka metsästä katolle ovat katsottavissa Leader Pohjoisin Lappi ry:n Youtube -kanavalla.
Nyt yhdistyksellä on käynnissä kolmas kulttuuriympäristöhanke, Porisevat porstuat ja pohjoiset kulttuurimaisemat. Hankkeen lähestymiskulma on kulttuuriympäristöihin liittyvä aineeton kulttuuriperintö, kuten tarinat ja tieto rakennusten merkityksestä, jotka häviävät nopeasti aikalaisten siirtyessä ajasta ikuisuuteen. Lisätietoja hankkeesta löydät täältä (pohjoisinlappi.fi).
Hankkeita on toteutettu tiiviissä yhteistyössä alueellisten vastuumuseoiden, ELY-keskuksen, oppilaitosten ja kylien kanssa. Tavoite kaikessa toiminnassa on ollut, että hankkeiden toimenpiteiden vaikuttavuus näkyy konkreettisesti maaseutualueilla talkoina ja työpajoina. Lapin ELY-keskuksen maaseuturahasto, laaja yhteistyöverkosto ja aktiiviset asukkaat ovat mahdollistaneet hankkeiden onnistumisen.
Kulttuuriympäristöjen hoito ei ole vain yhteisöllisten ryytimaiden hoitoa tai maisemapeltojen kylvöä. Se ei ole pientä mukavaa puuhastelua, vaan työtä, joka pohjautuu vuosisadan aikana syntyneeseen osaamiseen, lukuisiin työvaiheisiin, vahvaan paikallistuntemukseen, suunnitelmalliseen sekä periksiantamattomaan tekemiseen ja ennen kaikkea kykyyn tehdä raakaa työtä, jossa ei ole pikavoittoja. Tämä lienee jokaiselle talonpojalle peruskauraa!
16.5.2025
Annika Kostamo
kehittämispäällikkö
Leader Pohjoisin Lappi ry
YouTube-kanava

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Nyt on aika hakea kesän kunniakilpeä!
Perinteisen rakentamistavan kunniakilpi myönnetään tunnustukseksi maaseudun perinteistä tai perinteeseen pohjautuvaa, hyvää rakentamistapaa edustavalle rakennukselle tai rakennusryhmälle. Kunniakilpi ei merkitse rakennusten suojelua, vaan se on kunnianosoitus sukupolvien työlle talonpoikaiskulttuurin säilyttämiseksi. Tätä tunnustusta on myönnetty eri puolelle Suomea noin 700 kappaletta. Myöntöperusteisiin voi tutustua täältä!
Hakemuksen voi tehdä sekä itselleen tai jonkun muun puolesta, esimerkiksi juhlalahjaksi. Hakemuksen voi jättää kahdella eri tavalla: sähköisesti tai postitse.
Sähköinen haku

Sähköinen haku sujuu parhaiten, kun käy ensin läpi lomakkeen, kerää tarvittavat tiedot, ja miettii valmiiksi vastaukset eri kohtiin. Lomake tulee täyttää yhdellä istumalla. Sähköistä lomaketta ei voi tallentaa ja jatkaa täyttämistä toisella kerralla. Eli jos tietokoneesi menee esimerkiksi lepotilaan, saattaa olla, että keskeneräinen lomake on tyhjentynyt automaattisesti. Siksi on tärkeää valmistella vastaukset ja liitteet etukäteen.
Sähköisen lomakkeen lopussa on ruutu, mihin voi raahata ja pudottaa liitetiedostoja (tai napsauttamalla ruudun tekstiä (”Browse Files”) voi selata ja hakea liitetiedostot omalta tietokoneelta).
Kuvien avulla raati saa kokonaiskuvan pihapiiristä ja rakennuksesta – hyödyllisiä ovat esimerkiksi ilmakuva, ulko- ja sisäkuvat sekä yksityiskohtia esittelevät otokset. Myös muita liitteitä voi lisätä, kunhan ne ovat sallitussa tiedostomuodossa (.pdf, .jpg, .jpeg, .doc, .docx, .ppt). Liitteiden enimmäismäärä on 10 tiedostoa ja/tai 50 megatavua.
Huomaa, että ”Lähetä”-painike ei toimi ennen kuin hakija on antanut suostumuksensa ja täyttänyt kaikki pakolliset, tähdellä (*) merkityt kentät.
Postihaku

Jos sähköinen haku ei tunnu sopivalta, hakemuksen voi toimittaa myös postitse. Tulosta silloin hakemuslomakkeen PDF-version, täytä se käsin tai koneella ja lähetä postitse. Muista liittää mukaan tarvittavat liitteet, kuten kuvat.
Postiosoite:
Talonpoikaiskulttuurisäätiö, kilpiraati
PL 510
00101 Helsinki
Huomaa, että lomakkeen lopussa oleva suostumus on oleellinen osa hakemusta. Ilman sitä emme voi käsitellä hakemusta. Jos suostumus puuttuu, otamme yhteyttä, mutta tämä hidastaa käsittelyä. Postitse lähetetyt hakemukset käsitellään huomattavasti hitaammin kuin sähköiset, joten varaudu pidempään käsittelyaikaan.
Kilpiraadin sihteerin puoleen voi kääntyä osoitteella kilpiraati@tpks.fi , jos hakeminen herättää kysymyksiä!

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Kotivara – varautumista tulevaan
Muistamme ajan, jolloin piti käydä kaupassa viikonloppua tai juhlapyhiä varten. Ostettiin kaikki tarvittava, sillä kaupat todella olivat kiinni. Toisin kuin nykyään, jolloin olemme tottuneet elämään hetkessä. Ruokaa voi ostaa lähikaupasta melkein milloin vain.
Toimintaympäristömme on muuttunut parina viime vuonna merkittävästi. Vanha kulttuuri varautua viikonloppuihin ja arkeenkin on palannut. Eikä kyse ole vain kauppojen aukioloista vaan veden saatavuudesta tai lämmöstä.
Perustarpeet priorisointiin
Olemmeko unohtaneet perustarpeemme? Väitän, että olemme, sillä olemme pitäneet niiden tyydyttämistä itsestäänselvyytenä. Olemme unohtaneet, koska ruoka, vesi ja lämpö on riittänyt.
Ympäristö on kuitenkin muuttunut. Sujuva arki ei ole itsestään selvyys Suomessakaan. Tästä osoituksena on esimerkiksi se, että televisiossa kehotetaan varaamaan juomavettä poikkeustilanteita varten.
Vuoden alussa julkaistu Marttojen ja Maa- ja kotitalousnaisten uusi Kotivara-esite muistuttaa, että kotoa pitäisi löytyä vettä ja ruokaa ainakin 72 tunniksi. Punaisen Ristin sivuilta löytyy laajasti ohjeita varautumiseen myös Suomessa, kun erilaiset kriisit tai häiriötilanteet osuvat kohdalle.
Varautuminen lähtee meistä kaikista
Suomen turvallisuuskomitea korostaa, että suomalaisen yhteiskunnan varautumisen hyvän tason varmistamiseksi tarvitaan jatkossakin meitä kaikkia. Suomessa huoltovarmuus on osa maanpuolustuksen kokonaisturvallisuuskäsitettä.

Kokonaisturvallisuus muodostaa perustan suomalaisen yhteiskunnan kriisinkestävyydelle ja muutosjoustavuudelle. Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvataan kokonaisturvallisuuden toimintamalli, jossa yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan yhdessä viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten kanssa.
Valtioneuvoston periaatepäätöksenä 16.1.2025 hyväksytyn turvallisuusstrategian mukaan
”Kokonaisuutena suomalaisen yhteiskunnan varautumisen tila on hyvä. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen suojaamiseksi tehtävät toimet ovat pääosin riittävällä tasolla ja havaittujen kehittämiskohteiden suhteen on käynnistetty tarvittavia toimenpiteitä.”
Pitkän aikavälin muutosten ja yllättävämpien uhkien ennakointi on oleellista, kuten Sitra ennakointikatsauksessaan turvallisuusympäristön murros (2024) korostaa:
“Varautumisen lisäksi Suomelta ja suomalaiselta yhteiskunnalta edellytetään myös uudistumiskykyä, sillä turvallisuusympäristön perustavanlaatuinen murros haastaa monia vallitsevia ajattelutapoja ja toimintamalleja. Uudistuminen ei kuitenkaan voi perustua ainoastaan uhkiin ja riskeihin, vaan sen tueksi tarvitaan myös tulevaisuuden imua ja näkymiä toivottaviin, turvallisiin tulevaisuuksiin.”
Myös ruokainnovaatiot ovat osa varautumista
Vuoden alussa julkaistiin Briteissä kansalliselle varautumiskomissiolle osoitettu raportti varautumisesta ja ruokaketjun joustavuudesta. Just in Case: 7 steps to narrow the UK civil food resilience gap (2025) – raportti antaa jatkotyöstön mallia meillekin korostaessaan ruokavalion ja ruokainnovaatioiden merkitystä varautumisessa. Shokkikestävän ruokajärjestelmän toimeenpano vaatii kuluttajien tahtotilaa, jota instituutiot tukevat ja politiikka tukevat aukottomasti.
Pelkkä neuvonta ruokavaliosta ja kuluttamisesta ei riitä, vaan tarvitaan laajempaa näkemystä varautumisesta. Suomessa tästä on esimerkkinä tiedostaa kotimaisen kasvipohjaisen ruuantuotannon onnistumisen haasteet ja vaadittavat toimet, joita Kasviproteiini kasvun tiellä (2024) avaa. Varautuminen lähtee kansallisista olosuhteista, joita painottaa Suomeen rakennettava kestävä ruokajärjestelmä (2023). Ilmastonmuutos haastaa säiden ääri-ilmiöillään peltoviljelyä ja sopeutumistoimilla on kiire, jotta voidaan tuottaa kotimaista laadukasta ruokaa jatkossakin.
Ajattelunmuutosta tarvitaan
Oman ja läheisten arki tuntuu turvallisemmalta, kun toimimme annettujen varautumisohjeiden mukaan. Korona-aika opetti mutta helposti palaamme aikaan, jossa luotamme liikaa arkemme sujuvuuteen.
On surullista, että maailmassa on pitänyt tapahtua niin paljon turvallisuuden heikkenemistä, jotta voimme kyseenalaistaa perustarpeemme tyydyttämisen itsestäänselvyyden. Meillekin voi tulla jano, nälkä ja vilu. Oikeasti.
Talonpoikaiskulttuurissa kotivara oli arkipäivää, elämänmuoto. Ihminen koki olevansa niin tiiviisti osa luonto ja sen mahtia, että oli varauduttava silloin kuin se oli mahdollista. Vuoden kierron mukaan.
Nykyihminen, joka elää lähinnä kaupungeissa, ei näe luontoyhteyttä yhtä selvästi. Se koetaan mahdollisesti lomamatkoilla mutta sielläkin mukavuudet ja ruoka on tuotu lähelle.
Kaupunkiviljely palstoilla ja pihoilla palauttaa yhteyttä ruuan alkujuurille, talonpoikaiskulttuuriin. Toisaalta sellaisten ruokainnovaatioiden korostaminen, joissa maata ei käytetä tai kasvin kasvun ihmettä ei koeta, voivat loitontaa luontokosketuksesta. Solumaatalouskin tarvitsee biomateriaalinsa, joiden alkuperä tulee maankäytöstä.
Varautuminen mahdollistuu kaupunkien ja maaseudun yhteistyöllä
Olen kuullut sanonnan, että yhteiskunnan sydän sykkii kaupungeissa, mutta keuhkot ja verisuonet ovat maaseudulla. Jos esimerkiksi Päijänne-tunneli suljetaan, pääkaupunki jää ilman vettä. Kaupungit ja maaseutu tarvitsevat saumatonta yhteistyötä. Kansakuntaa tulisi kehittää entistä enemmän siihen suuntaan, jossa kaikki sektorit, kaupungit ja maaseutu toimivat kaikkien parhaaksi ja toisiaan auttaen. Se todellista varautumista.
Turvallisuutta tuo se, että meillä on vaihtoehtoja turvata perustarpeemme. Ruokaan ja vesihuoltoon sekä energiaan tarvitaan vaihtoehtoja, innovaatioita. Ruoka on todellista laatuenergiaa, kaloreita. Ravitseva ruoka vieläkin laadukkaampaa, elintärkeää energiaa.
Luonnon hyvinvointi on perusta, johon huoltovarmuus pohjaa. Meillä on rikkaat vesi- ja luonnonvarat ja voimme auttaa niillä myös muita kansakuntia. Ajassa, jossa maanpuolustus ja varautuminen on tullut osaksi arkeamme. Ajassa, jossa ilmastonmuutos haastaa ihmisen arkea ja luonnon toimintoja.
Ennakointi ja varautuminen on viisautta, josta mallia voi ottaa isovanhemmiltamme. Muistijälkiä vielä löytyy.
19.2.2025
Liisa Pietola
Vanhempi neuvonantaja, Ennakointi

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Kekriä kurpitsamausteilla
Se alkaa jo Halikon vanhalta sillalta. Sillankaiteen päällä ilmehtivät kymmenet kaiverretut kurpitsat. Kynttilöin valaistu tie vie mäen päälle, jossa avautuu Salon seudun syksyn odotetuin tapahtuma: Rannikon puutarhan Kurpitsapuisto.
Kurpitsapuistossa kurpitsoja on kaikkialla: kasoissa, kaarissa, pyramidissa, maissilabyrintin kätköissä, luurankojen mukana veneajelulla. Myyntikojujen makkaroissa ja vohveleissa. Kurpitsoihin on kaiverrettu erilaisia hymyjä ja irvistyksiä, eläimiä, jopa monelle aikuiselle kävijälle vielä luurankojakin pelottavampia kuvioita, nimittäin autoista tutut varoitusvalot.
– Puiston rakentaminen lähti vähän vahingossa liikkeelle kun huomasimme, että ihmiset haluavat kuvata kurpitsoja.
Haluamme, että puisto tuo hymyn
huulille, Rannikon Puutarhan yrittäjä Esa Rannikko kertoo.
Puutarhan oman tuotannon kurpitsoita kuluu tapahtuman 17 päivän aukiolon aikana Esa Rannikon arvion mukaan kymmeniä tuhansia.
– Koitamme myös joka vuosi vähän muutella puistoa, sillä vanhat kävijät toivovat näkevänsä tutun lisäksi jotain uutta. Tänä vuonna uutta on viime vuonna vähän testattu maissilabyrintti ja paalilinna, jossa luurangoilla on juhlat käynnissä. Puiston työmäärä on kuitenkin tällaiselle pienelle puutarhalle kohtalaisen reipas, joten ihan kaikkia ideoitamme emme millään pysty toteuttamaan, Rannikko harmittelee.
Muovia vain luurangoissa
Kurpitsoista eivät kaikki entisaikojen kekrinviettäjät olleet ehkä kuulleetkaan, mutta kekrin keskeiset elementit – sadonkorjuu ja yhteisöllisyys höystettynä ripauksella mystiikkaa – ovat vahvasti läsnä Halikossa.
– Kekri lähti Amerikan-vierailulle, muuttui siellä Halloweeniksi ja palasi sitten takaisin kotimaahan. Meillä täällä Halikon vanhassa kulttuurimaisemassa, oikein aidossa kekrimaisemassa, jutun juju on sadonkorjuujuhla ja sen keskiössä kurpitsa, Esa Rannikko kertoo.
Halikossa on haluttu tuoda puistoon kekrin Amerikan-tuliaisten eli kurpitsojen lisäksi vanhan ajan tunnelmaa: puistossa käytetään paljon puuta ja olkea, ja sähkövalon sijaan suositaan mahdollisuuksien mukaan kynttilävalaistusta.
– Muovia meillä ei ole kuin ehkä luurangoissa, Rannikko vitsailee.
– On hauskaa nähdä paikalla perheitä, joissa isovanhemmat kertovat lapsenlapsille tarinoita omasta lapsuudestaan. Esimerkiksi puiston pohjaksi levitellyt oljet herättävät monissa lapsuusmuistoja.
Kekrijuhlaa myös oman talon väelle
Vaikka kovin kuhina Kurpitsapuistossa on ilta-aikaan, kun puisto on kynttilänvalossa jännittävimmillään, keskellä päivääkin riittää väkeä. Myös puiston kunnossapitotyöt käyvät kiivaina: väsähtäneitä kurpitsoja vaihdetaan uusiin ja kynttilöitä sytytellään.
– Viime viikonloppuna taidettiin tehdä ennätys, kun puistossa oli töissä yli 200 ihmistä: 170 puutarhan omaa työntekijää ja siihen päälle liikenteenohjaajat ja ensiapu, Esa Rannikko kertoo.
Kurpitsapuisto on samalla puutarhan oman väen kekri, helmikuulla aloitetun viljelykauden päätös ja viimeinen yhteinen ponnistus. Sitten puutarha jää talvilevolle ja kausityöntekijät palaavat koteihinsa.
– Kun on pitkän kauden painanut pelloilla, pakkaamossa tai kuljetusauton ratissa, on kaikille mukava tehdä puistoa yhdessä ja nähdä, miten kävijät ilahtuvat, Esa Rannikko kertoo.
Rannikon puutarha on järjestänyt lokakuista kurpitsajuhlaa jo vuodesta 2018 saakka. Vuonna 2021 kurpitsat karkasivat koko seutukuntaan: alueen yrittäjät lähtivät mukaan ja alkoivat järjestää Kurpitsaviikkoja. Niiden ohjelmassa tänäkin vuonna on monenlaisia tapahtumia, pop up -puoteja ja kierroksia sekä Rikalanmäen muinaismaisemissa Kekrimarkkinat. Kurpitsapuisto on edelleen juhlaviikkojen kruununjalokivi, jossa vierailee tuhansia ihmisiä.
– Tällainen uniikki, pähkähullu tapahtuma on ihmisten mieleen, vauvasta vaariin. Se jäyhinkin kaveri vähän sulaa, sellainen taika täällä on, Esa Rannikko myhäilee.
31.10.2024
Teksti: kekrilähettiläs Sanna Kähkönen
Kuvat: sisällöntuottaja Satu Pietilä

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki


















