Kierrätetty puu pelottaa mutta myös kiinnostaa
Säätiö palkitsee vuosittain parhaita talonpoikaiskulttuuria käsitteleviä opinnäytteitä. Marika Kurkisen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Kestävän rakentamisen ja muotoilun opinnäytetyö Vanhat hirsirakennukset kiertoon: liiketoimintaa palvelumuotoilun keinoin. sai kunniamaininnan kilpailussa.
Kierrätetty puu pelottaa mutta myös kiinnostaa
Pohjoisella havupuu vyöhykkeellä hirsirakentaminen on tuttu juttu, johon Suomen rakennushistoriakin pohjautuu. Suurin osa rakennuskannastamme koostuu puurakenteisista
rakennuksista, jotka yleensä sijaitsevat maaseudulla. Kuitenkin maaseutuelinkeinojen ja elintapojen muutoksen myötä on monen vanhan rakennuksen kohtalona ollut jäädä tyhjilleen ilman
käyttötarkoitusta.
Hirsirakennuksen kiertotalous
Rakentamisen kiertotaloudessa materiaalien ja tuotteiden halutaan pysyvän kierrossa niin että niiden arvo säilyy. Siksi näiden tyhjilleen jääneiden rakennusten puutavaraakin voitaisiin vielä
hyödyntää, sillä tulisihan luonnonvaroja käyttää tehokkaasti ja kestävästi. Purettavuutensa ansiosta hirsirakennus on kiertotalouden edelläkävijä, se mihin tänä päivänä pyritään tietoisesti uusia
rakennuksia suunnitellessa. Vaikka hirsirakennuksen rakenteet ovat purettavissa on niiden kiinnitys kuitenkin luja ja kestävä. Ensisijaisesti rakennuksia tulisi käyttää niiden omilla sijainneillaan, mutta
mikäli se ei ole mahdollista on toissijaisena vaihtoehtona rakennuksen siirto uuteen paikkaan tai käyttötarkoitukseen. Rakennusten puutavaraakin voidaan hyödyntää uusiokäyttöön, kunnes vasta
viimeisenä se kierrätetään tai hyödynnetään energiana. Alhaalla kuvassa on havainnollistettu rakennuksen säilyminen kaskadimallina.
Puutavaran kiertotalous kuitenkin kohtaa monenlaisia haasteita. Kierrätettyyn raaka-aineeseen suhtaudutaan varauksella peläten muun muassa laho- ja hyönteisvaurioita. Toisaalta joillekin
patinoitunut puu on haluttava ominaisuus. Uusikäytön kasvun haasteena ovat myös erilaiset lupakäytännöt ja sääntelyn tuomat rajoitteet, tuotteistus ja jätemääritelmä. Vaihtelu kierrätettyjen
raaka-aineiden saatavuudessa ja laadussa tuo lisähaasteita yhdessä saavutettavuuden kanssa.
Hirsirakennuksista liiketoimintaa?
Rakentamisen kiertotalouden liiketoiminnassa ja vähähiilisen rakentamisen saralla tarvitaan monialaista osaamista. Opinnäytetyöni käsitteli käyttämättömäksi jääneiden hirsirakennusten
kiertotaloutta, sekä hirsien ja purkupuutavaran uudelleenkäytön mahdollisuuksia sekä kuluttajien että ammattikunnan näkökulmasta. Ammattikunnalle suunnatut kysely- haastattelututkimukset
osoittivat, että hirsiyrittäjät näkivät alan realistisena liiketoimintana omine haasteineen. Arkkitehtien ja suunnittelijoiden esteettinen näkemys ja arkkitehtoniset arvot puolestaan yhdistyivät
lainsäädännön ja saatavuuden haasteisiin. Kiinnostusta kierrätettyyn puutavaraan kuitenkin on niin kuluttajilla kuin alan yrittäjilläkin. Hirsirakennusten kiertoon saaminen kaipaa kuitenkin
jatkotutkimusta kaupallisen mallin kehittämiseksi.
Perinnerakentamisen tulevaisuus ja kehitys
Perinnerakentamisala tarvitsee osaajia myös tulevaisuudessa. Ne ihmiset, jotka haluavat säilyttää ja kunnostaa vanhoja hirsirakennuksia edesauttavat myös Suomen rakennusperinnön säilymistä.
Kulttuurihistoriallisten ja rakennusperinnöllisten arvojen lisäksi rakennukset kertovat paljon aikansa rakennustaidosta sekä rakennusajan ihanteista. Perinnerakentamiselle tulisi luoda lisäarvoa ja
kenties tukea sitä omana rakentamisalanaan, sillä vanhoihin rakennuksiin tehtäviä remontteja tai korjauksia ei voida toteuttaa samoilla periaatteilla kuin uusien kohdalla. Lisäksi voidaan tuoda esiin
vanhojen hirsirakennusten hiilijalanjälkivaikutus, sillä puun hiilen sitomiskyky yhdistettynä muuntojoustavuuteen ja pitkään elinkaareen, tuo vanhat hirsirakennukset
hiilineutraaliustavoitteiden keskiöön. Vanhoja rakennuksia ja rakennusosia hyödyntämällä voidaan tänä päivänä luoda omaleimaisia tiloja, palveluja tai tuotteita mikä lisää niiden kiinnostavuutta ja
vetovoimaa.
12.9.2023
Marika Kurkinen
Kuvassa on havainnollistettu rakennuksen säilyminen kaskadimallina. Kuva: Marika Kurkinen
Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Tulia ja taikoja - keskikesän pesäpäivät
Tulia ja taikoja – keskikesän pesäpäivät
Aurinkovuoden taitekohdat ovat vakiintuneet juhlien ja rituaalien ajankohdiksi jo varhain Euroopan pohjoisosissa, missä erot vuodenaikojen välillä ovat suuria. Kesän valoisinta yötä on juhlittu tekemällä taikoja ja tulkitsemalla erilaisia enteitä, polttamalla tulia sekä juhlimalla aamuun asti. Kansanomainen nimitys juhannusviikon vuoden pisimmille päiville oli pesäpäivät. Aurinko saavutti silloin pesänsä ja kääntyi sen jälkeen loppuvuodeksi rengin puolelle ja joulusta jälleen isännän puolelle.
Kristillinen kirkkovuosi on ottanut sijan esikristillisten juhlien tilalla ja vaikuttanut myös juhlien nimistöön. Suomessa juhannus keskikesän juhlan nimenä juontaa juurensa keskiajalle, jolloin kesäkuun 24. päivää alettiin Johannes Kastajan mukaan kutsua Johanneksen päiväksi. Hänen syntymänsä ajoitettiin kuusi kuukautta ennen Jeesuksen syntymää kristinuskon varhaisina vuosina 400-luvulla. Ei ole sattumaa, että molemmat syntymäpäivät sijoittuvat vuoden taitekohtiin. Ruotsinkielisillä alueilla on puolestaan käytetty aurinkovuoden kiertoon pohjaavaa nimitystä midsommar. Lounaismurteissa juhannusta onkin nimitetty siihen pohjaavilla suomenkielisillä nimityksillä, kuten mittumaarja ja mettumaari.
Vanhassa talonpoikaiskulttuurissa juhannuksen viettoon valmistauduttiin samoilla toimilla kuin muihinkin vuotuisjuhliin. Tupa siivottiin perusteellisesti, leivottiin ja valmistettiin juhla-ateria, jonka nauttimisen jälkeen saunottiin tuoreen koivuvihdan kanssa. Luonnon ollessa kukkeimmillaan, koristeltiin koti tuoksuvin kukin ja lehvin. Ovien pieliin nostettiin juhannuskoivut, jotka ovat edelleen säilyneet juhannuksen keskeisinä koristeina mökeillä ja kaupunkien juhannusjuhlissa.
Esikristilliset kasvumagian rituaalit ja paimenjuhlien perinteet näkyivät keskikesän vietossa. Karjan sarviin ripustettin kaisloista punottuja, lehmänkielillä eli kieloilla koristeltuja liutoja tai kukkaseppeleitä. Tuvan lattian lehväkoristelulla edistettiin hyvää rehuvuotta. Koristeissa uskottiin olevan hedelmällistä voimaa. Ne korjattiin juhannuksen jälkeen talteen ja syötettiin myöhemmin ensiksi poikivalle lehmälle. Karjan tärkeys näkyi myös juhlaruuissa. Pohjanmaalla keitettiin juhannusjuustoa ja Savon lehmisavuilla maitovelliä.
Aattoillan tärkeimpään ohjelmaan kuului kokkojuhla lauluineen, tansseineen ja enteineen. Kokon polttaminen on vanhastaan kuulunut juhannuksen viettoon Itä- ja Pohjois-Suomessa, ja myös kokko-sana on itäsuomalaista alkuperää. Länsi-Suomessa valkeat roihusivat keväällä pääsisäisen ja helluntain aikoihin. Kokkojuhla oli kylä- tai talokohtainen tilaisuus. Monella kylällä oli vakituinen kokkokallio tai -mäki, jonne suunnattiin pyhävaatteissa juhannussaunan jälkeen. Alkuillasta sytytettiin pieniä odottelukokkoja ja keskiyöllä oli mahtavan ukonkokon vuoro, jonka rakentaminen oli aloitettu jo hyvissä ajoin ennen juhannusta. Kokon kipinöistä, savusta ja tukiriukujen palamisesta voitiin lukea enteitä pimenevään loppuvuoteen.
Lyhyt juhannusyö oli maagista aikaa, jolloin saniainen kukki, aaveet liitelivät ja siniset virvatulet paloivat. Juhannusyönä oli ainutlaatuinen tilaisuus tehdä rakkauteen ja rikkauteen liittyviä taikoja. Tulevan puolison ennustamiseksi etsittiin hänen kasvojaan kaivon pinnasta, kerättiin kukkakimppu pieluksen alle puolison uneen ilmestymisen takaamiseksi ja etsiydyttiin tien risteyksiin keskiyöllä. Sananjalan kukan ja siitä syntyvän siemenen löytäminen toi vaurautta ja aarnivalkea johdatti aarrearkun äärelle. Sininen liekki syntyi haltioiden polttaessa hometta ja ruostetta pois raha-aarteistaan.
Keskiyöllä saattoi kaivon vesi muuttua viinaksi. Ja vaikkei muuttunutkaan, niin alkoholia nautittiin siitä huolimatta, sillä näin toimimalla edistettiin kylvön onnistumista ja viljan kasvua. Mikael Agricola mainitsee juhannuksen aikaan sijoittuneesta Ukon vakkojen juomisesta, ja Karjalassa juhannusta kutsuttiinkin Ukon juhlaksi vielä 1800-luvulla.
Juhannusviikko oli hyvää aikaa nauristen, lanttujen, kaalien ja tupakantaimenten kylvölle. Maagisella juhannuskasteella oli suotuisia ominaisuuksia kasvien tulevalle kasvulle. Juhannuskaste teki hyvää myös iholle, se hävitti pisamat eli teerenpilkut ja hoiti ihosairauksia. Lemmentaikoihinkin juhannuskaste oli otollista. Tytön tuli kieriskellä ilman vaatteita toivomansa sulhasen talon ruispellossa keskiyöllä niin, että kaste tarttui ihoon. Näin toimimalla lempi nousi myös poikaan. Nuorten miehet puolestaan vaeltelivat juhannusyönä ojia pitkin ruispellon reunassa toivoen näkevänsä tulevan morsiamensa haamun ilmestyvän silmiensä eteen.
Keskikesän ihmeellisenä yönä hedelmällisyys oli voimakkaimmillaan ja mahdoton tuli mahdolliseksi. Luonto eli tärkeää vaihekautta, jolloin sen voimat olivat liikkeellä poikkeukselliseen tapaan. Taikojen avulla ihmisillä oli mahdollista päästä osaksi näistä maagisista voimista. Edelleen kesäpäivänseisauksen aikoihin vietettävä juhannus on luonnon kasvuvoiman, ilon ja leikkimielien ennustamisen juhla, jossa eri aikakausien perinteet elävät vahvana. Juhannus on myös näkyvä osa elävää kulttuuriperintöämme, joka on listattu Unescon aineettoman kulttuuriperinnön kansalliseen Elävän perinnön wikiluetteloon.
22.6.2023
Anna Rauhala
Kirjoittaja on Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallituksen jäsen ja kansatieteen tutkija Helsingin yliopistossa
Lähteet:
Juhannuksen vietto. https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Juhannuksen_vietto
Karjalainen, Sirpa 1995: Juhlan aika. Suomalaista vuotuisjuhlaperinnettä. (2. painos). Werner Söderström Osakeyhtiö: Helsinki.
Korhonen, Teppo 1979: Juhannus. Teoksessa Juhlakirja. Suomalaiset merkkipäivät. Toimittanut Urpo Vento. Kalevlaseuran vuosikirja 59. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Helsinki.
Vilkuna, Kustaa 2001. Vuotuinen ajantieto (7. painos). Otava: Helsinki.
Kuva: Anna Rauhala
Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Talonpoikaiskulttuurisäätiö palkitsi parhaita opinnäytetöitä
Talonpoikaiskulttuurisäätiö on jakanut vuodesta 2015 lähtien
opinnäytepalkintoja suomalaisissa yliopistoissa tehdyille diplomitöille
tai pro gradu- tutkielmille. Säätiölle esitettyjen, yleensä
kansatieteen, etnologian tai arkkitehtuurin alan töiden aihekirjo on
ollut laaja.
Tuomarina kilpailussa toimi tänä vuonna Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo.
Pääpalkinto jaettiin kahdelle opinnäytteelle, molemmille
palkinto on 1000 euroa. Kunniamaininnan saaneet saivat 500 euroa. Palkinnot jaettiin tänään Helsingissä säätiön jäsenistön vuosikokouksen yhteydessä.
Voittajatyöt ovat seuraavat. Talonpoikaiskulttuurisäätiö onnittelee
voittajia!
Vuoden 2021 pääpalkinto
Miia Norrménin Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen diplomityö Villnäs strandpaviljong. Byggnadshistorisk undersökning, inventerin och restaurering.
Voittajatyö käsittelee talonpoikaiskulttuuria rakennushistorian ja restauroinnin näkökulmasta. Kyseessä on Louhisaaren kartanon Rantapaviljongin rakennushistoriallinen tutkimus, inventointi ja restaurointi. Työ muodostaa myös pohjan tulevalle kunnostamiselle. Tekijä tarkastelee rakennuksen alkuperää ja muutoksia laajan arkistoaineiston sekä säilyneiden kirjeiden ja piirustusten avulla sekä kyseenalaistaa ja korjaa rohkeasti aiempia tulkintoja. Yksityiskohtainen inventointi on koottu 3D-malleihin ja dokumentoitu esimerkiksi valokuvin ja värianalyysein. Tekijä kontekstualisoi restaurointitoimenpiteet ansiokkaasti esimerkiksi useisiin kansainvälisiin sopimuksiin ja päätyy ansiokkaaseen tulevaisuuden visioon ja suosituksiin. Kyseessä on pedantti ja perusteltu kokonaisuus, joka antaa loistavan esimerkin siitä, että opinnäyte työ voi olla myös visuaalisesti erittäin näyttävä.
Vuoden 2022 tarjonta oli hyvin korkeatasoinen ja monipuolinen, minkä vuoksi pääpalkinnon lisäksi on jaettu kaksi kunniamainintaa.
Vuoden 2022 pääpalkinto
Ilona Laakson Turun yliopiston etnologian pro gradu-tutkielma Muutoksen kylväjät. Etnologinen tutkimus maaseudun elintarvikeyrittäjistä ja heidän työssään kokemista haasteista.
Voittajatyö käsittelee talonpoikaiskulttuuria yhä jatkuvana elävänä perinteenä. Tekijä tarkastelee usein pienimuotoisesti ja ekologisen kestävän kehityksen ehdoilla toimivien maaseudun elintarvikeyrittäjien työssään kokemia haasteita ja selvittää, millä tavoin yrittäjät suhtautuvat ja pyrkivät vastaamaan näihin haasteisiin. Tekijän erityisenä ansiona on tavoittaa ja tietoisesti nostaa esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa usein vaimeiksi jääviä paikallisten toimijoiden ääniä elävältä maaseudulta. Hän kuvaa innostuneita yrittäjiä, jotka haluavat kehittää elinkeinoaan ja suomalaista elintarviketuotantoa kestävämpään suuntaan, mutta yhtä lailla erilaisia heidän kohtaamiaan ja kokemiaan hidasteita tai esteitä. Hän toteaa velvoittavasti: ”Nykyistä positiivisempaa keskustelua kotimaisesta maataloudesta ja maaseudusta pitäisi lisätä ja maaseutua tulisi nostaa esiin yhä enemmän hyvinvoinnin, kuten sen tarjoaman puhtaan ruoan näkökulmasta.”
Vuoden 2022 kunniamaininta
Jan-Erik Engrenin Helsingin yliopiston historian maisteriohjelman maisterintutkielma Incentives, innovations, gradual change and spelialization. The emergence and development of the nineteenth-century Ålandic yacht.
Kunniamaininnalla palkittu työ käsittelee talonpoikaiskulttuuria alueellisen historiallisen kehityksen näkökulmasta. Se tarkastelee ahvenanmaalaista talonpoikaisjahtia ja sen kehittymistä itsenäiseksi alustyypikseen 1800-luvun alkupuolella. Tässä työssä historiantutkimuksen menetelmät yhdistyvät laivansuunnittelun perusteorioihin. Tekijä osoittaa perusteellisella lähdetyöllä ja aineistojen monipuolisella käytöllä, että Haminan rauhanteon tuomat muutokset ohjasivat ahvenanmaalaisia laajentamaan purjehdusaluettaan perinteistä Tukholman-kauppaa laajemmalle ja että sen vuoksi aiempaa alustyyppiä kehitettiin merikelpoisemmaksi. Mallia otettiin sekä paikallisesta perinteestä että ulkomaalaisesta laivanrakennuksesta. Tekijä käsittelee teemaa hyvin ansiokkaasti ja osoittaa, että talonpoikaiskulttuuri oli jatkuvassa muutoksessa ja että se oli tiiviisti kytköksissä laajempaan yhteiskunnalliseen kehitykseen.
Vuoden 2022 kunniamaininta
Marika Kurkisen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Kestävän rakentamisen ja muotoilun opinnäytetyö Vanhat hirsirakennukset kiertoon. Liiketoimintaa palvelumuotoilun keinoin.
Kunniamaininnalla palkittu työ käsittelee talonpoikaiskulttuuria kiertotalouden näkökulmasta.
Tekijä tarkastelee kysely- ja haastattelututkimuksin kuluttajien ja yrittäjien näkemyksiä hirsirakennusten ja puutavaran kiertotaloudesta sekä etsii palvelumuotoilun keinoin liiketoimintamahdollisuuksia alalle. Opinnäytetyö onnistuu ristivalottamaan toimijoiden näkemyksiä ja nostamaan esiin ristiriidan toisaalta vanhan puun arvostuksen ja toisaalta vaikeuttavien käytäntöjen ja kustannushaasteiden välillä. Yhdessä opinnäytetyössä ei tietenkään vielä voida antaa lopullisia ratkaisuja näin laajaan ilmiöön, mutta tekijä pystyy osoittamaan jatkotutkimuksen ja -kehittämisen tarpeita ja toteaa, että viime kädessä ”Suomen rakennushistorian säilyminen on kiinni niistä ihmisistä, jotka haluavat säilyttää ja kunnostaa vanhoja hirsirakennuksia”.
Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Talonpoikaisjärjellä -podcastista käynnistyi uusi tuotantokausi
Talonpoikaisjärjellä podcastin kolmannen tuotantokauden teema on talonpoikaisuus rakentamisessa. Kauden ensimmäisessä jaksossa Jari Vesanen ja Pia Kuurma keskustelevat talonpoikaiskulttuurin ytimessä olevasta kierrättämisestä keskittyen rakennusten siirtoon ja rakennusosien uusiokäyttöä.
Kausi on kuunneltavissa:
https://soundcloud.com/…/kausi2-jakso-6…
Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Hyvinvointia kulttuurimaisemasta
Hyvinvointia kulttuurimaisemasta
On hyvä katsoa kauas, horisonttiin. Mieli inspiroituu, kun voi nähdä peltojen yli ja viipyä maisemapiirteissä katseen matkatessa kohti taivaanrantaan, metsän siluettiin.
Tunteessa on kyse kulttuurisesta ekosysteemipalvelusta, jota ihminen ja luonto ovat yhdessä muovanneet vuosisatoja. Voimme sanoittaa Suomelle tyypillisen maalaismaiseman talonpoikaiseksi kulttuuriteoksi, joka lisää aineetonta hyvinvointiamme.
Metsäisenä maana maisemaamme kuuluvat Suomessa metsän moninaiset piirteet. Suomen pinta-alasta 77 % on metsää, 10 % vesistöjä ja 7–8 % peltoa, loput rakennettua. Maiseman monimuotoisuutta lisäävät tyypillisesti metsänreunat puineen, joita peltoaukioilta voi ihastella kaukaa.
Maiseman sulkeutumisesta ja metsittymisestä ollaan syystä huolissaan. Suomalaisten on tärkeää kokea luontosuhdetta metsässä mutta yhtä tärkeää on myös saada katsoa kaukaa – maisemaan.
Ekosysteemipalvelut hyvinvointimme kulmakivinä
Ekosysteemipalvelut ovat luonnon ihmiselle tarjoamat aineelliset ja aineettomat hyödyt, kuten hiilinielut, ravintokasvien pölytys, veden ja ilman puhdistus tai tulvien hillintä. Nämä ovat ylläpito- ja säätelytoimia, joihin ihminen toimillaan vaikuttaa.
Keskeisemmin ihmisen toiminta vaikuttaa niin sanottuihin tuotantopalveluihin, kuten ruuan ja puun tuotantoon. Ihmisen jälki luonnossa näkyy selvimmin maisemassa, kulttuurisena ekosysteemipalveluna, johon kuuluvat myös rakennukset ja pihapiirit.
Ekologinen jälleenrakentaminen tärkeää tulevaisuustyötä
Maaseudun aktiivinen toiminta pitää yllä avoimia maisemia, joiden sulkeutuminen herättää huolta, kun kaupungistuminen etenee. Myös metsien käyttö, hakkuut ja uudistusmenetelmät puhuttavat meitä.
Ihmiselämän pituus on lyhyt verrattuna luonnon kiertokulkuun, ja aikajänne siten usein vaikea hahmottaa. Vaikka ekosysteemipalveluja haittaava ihmistoiminta ei heti näy luonnossa ja maisemassa, luonnolla on pitkä muisti. Onneksi muisti riittää myös palautumiseen, vaikka se ottaa aikansa. Kun ennallistamisen vaikutukset ovat tiedossa, luonto ei petä.
Siten on tärkeää tunnistaa mitkä toimet vahvistavat, ja mitkä heikentävät luonnon ja ihmisen yhteistyötä tulevaisuudessa, jossa ihmisen hyvinvointi ja toiminta pysyy luonnon kantokyvyn rajoissa.
Tulevaisuustyön ytimessä on ekologinen jälleenrakentaminen, jossa on kyettävä näkemään yli sukupolvien – luonnon aikajänteellä menneeseen ja erityisesti tulevaan.
Kulttuurimaisema ja planetaarinen terveys
Kulttuurimaiseman vaaliminen ja monimuotoisen maalaismaiseman ylläpito on tärkeää kestävyystyötä, jossa huolehdimme ekologisesta jälleenrakennuksesta ja ihmisen hyvinvoinnista.
Planetaarisessa terveydessä puhumme yhteisestä terveydestä, joka sisältää ajatuksen ihmisten hyvinvoinnin ja ympäristön tilan keskinäisriippuvuudesta.
Ihmisen hyvinvointi on riippuvainen luonnon hyvinvoinnista ja sen tarjoamista palveluista, kuten maisemasta. Osana planetaarista terveyttä kulttuurimaisema tarjoaa luontoyhteyden kokemuksia, ruokkii nykyajan kiireistä ihmismieltä ja antaa tilaa viipyileville ajatuksille luonnon moninaisessa kauneudessa.
2.5.2023
Liisa Pietola
Kirjoittaja on Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallituksen jäsen ja Sitran kestävyysratkaisujen johtava asiantuntija
Kuva Liisa Pietola: Kirsikkapuu, öljy kankaalle 2016 https://www.liisapietola.net/#galleries
Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Pidä ruokapäiväkirjaa 21.4.2023!
Suomalaisen kirjallisuuden seura, SKS kerää tietoa ihmisten ruokatavoista ja -tottumuksista perjantailta 21.4.2023.
Kerro, mitä ruokaa ostit, teit ja söit tuolloin. Voit esimerkiksi pitää päiväkirjaa ruokaan liittyvistä valinnoistasi ja kokemuksistasi. Kuvaa ruokaan liittyviä valintojasi ja kokemuksiasi mahdollisimman kattavasti ja samalla henkilökohtaisesti. Ruokailuja pohtiessasi voit ottaa huomioon myös juomat.
Toivomme kirjoituksia kaikenikäisiltä. Tarkemmat keruuohjeet osoitteessa: www.finlit.fi/ruokapaiva
Ruokapäiväkirjakeruun järjestävät Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsingin yliopisto, Talonpoikaiskulttuurisäätiö ja Dialogikasvatus / Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry.
Kuva: Hakaniemen halli, Helsinki. Tea Åvall, SKS.
SKS:n ruokapäiväkirjakeruun tiedote
ruokapaiva2023
Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
”Tasan yöt, tasan päivät” – kevään alku Pohjolassa
”Tasan yöt, tasan päivät” – kevään alku Pohjolassa
Aikana, jolloin elämä rytmittyi luonnon vuodenkierron mukaan, aikakäsitys perustui auringon ja kuun vaiheiden tarkkailuun. Syklisen aikakäsityksen mukaan elämä kulki ikään kuin suljetulla ympyrällä, joka toistui vuodesta toiseen melko samankaltaisena. Elämän kierto ja sen edellytykset, kalastus, metsästys, kasvien kerääminen ja viljely, järjestettiin vuodenaikojen mukaisesti. Erityisen merkityksellisiä hetkiä olivat vuoden lyhyin ja pisin päivä sekä ajankohdat, jolloin yö ja päivä ovat saman pituisia. Nykyisin tunnemme nämä päivät talvi- ja kesäpäivänseisauksena sekä kevät- ja syyspäiväntasauksena. Monissa kulttuureissa kevätpäiväntasaus on merkinnyt uuden kasvukauden alkua, jota on juhlittu erilaisin rituaalein ja toivotettu uusi satovuosi tervetulleeksi.
Vanha roomalainen kaksitoista kuukautta käsittävä vuosi alkoi keväällä ensimmäisenä maaliskuun päivänä, jolloin aloitettiin kevätkylvöt. Monissa kielissä nykyvuoden neljän viimeisen kuukauden nimet perustuvat tähän vuoden kierron tapaan: september on seitsemäs, october kahdeksas, november yhdeksäs ja december kymmenes kuukausi. Vuodenkierron tasaus eli karkauspäivä ajoitettiin vuoden loppuun eli helmikuulle.
Kevätpäiväntasaus sijoittuu maaliskuun 20. tai 21. päivään. Kevätpäiväntasauksen aikaan on Suomessa vietetty Pentin päivää (21.3), jota kutsuttiin Etelä-Pohjanmaalla Mato-Pentiksi. Uskottiin, että ”madot” eli käärmeet heräilivät juuri silloin talvikoloistaan. Sen vuoksi karjaa oli suojeltava ja pidettävä se vielä sisätiloissa. Näin toimimalla onnettomuuksilta vältyttiin myös kesäaikana. Mutta mihin mahtaa perustua kyseinen uskomus ja onko sillä todellisuuspohjaa luonnossa? Ajankohta tuntuu kovin varhaiselta, sillä Suomen ainoa myrkyllinen käärme, kyy, horrostaa huhti-toukokuulle. Kustaa Vilkuna on pohtinut samaa asiaa, ja hänen mukaansa käärmeuskomus onkin omaksuttu meitä etelämpää, apotti Benediktus Nursilaisen (k. 21.3.543) muistopäivän tunnusmerkkinä olleesta käärmeenkuvasta, joka esiintyy vanhoissa kalenterisauvoissa. Siinä missä kyykäärme saattaa täällä pohjoisessa horrostaa jopa kahdeksan kuukautta, etelämpänä sille riittää lyhyimmillään kuukausi. Mato-Pentti elää kuitenkin edelleen omaa tarinallista uskomuselämäänsä täällä pohjoisessa.
Pohjolassa viljelykausi aloitetaan kevätpäiväntasausta hieman myöhempänä ajankohtana. Täällä kevään enteet liittyvät muutoksiin luonnossa, kuten lintujen paluumuuttoon, kalojen kutuun, lumen sulamiseen ja jäiden lähtöön. Kevään tullen voitiin todeta tietyn ajanjakson päättyneen eli talven olevan takanapäin. Kotieläinten ikäkin laskettiinkin tavallisesti talvina vuosien sijasta.
Joillakin kansoilla kuukausien nimet ovat pohjautuneet luonnossa, eläinmaailmassa ja ihmisten omassa toiminnassa säännöllisesti toistuviin ilmiöihin. Ostjakkien vuosi alkoi syksyllä madekuulla. Lintujen paluumuuton mukaan oli nimetty lopputalvesta alkava, epävarmaan kotkien paluuaikaan sijoittuva pettävä kotkakuu ja tavalliseen kotkien paluuaikaan ajoittuva varsinainen kotkakuu. Niitä seurasivat variskuu sekä hanhi- ja sorsakuu.
Kurkien paluumuuttoa on pidetty yhtenä kevään alkamisen merkkinä. Gananderin sanakirjasta (1789) löytyvä sanonta ”Kriu Krau Kreun päivä, tasain yö, tasain päivä” on sisällöltään samankaltainen kurkien viestinä tunnetun sananlaskun ”Tasan yöt, tasan päivät, tasan kaksi jalkaistani” kanssa, sillä Kriu Krau merkitsee maakurkea. Nämä sananlaskut kertovat kurkien ilmoittavan muuttomatkansa takaisin pohjoiseen alkavan juuri kevätpäiväntasauksen aikaan.
Lintujen muutto on ennustanut paitsi kevään, myös sopivan kylvökauden alkua. Joroisilta tunnetaan sanonta ”Kyyhkyläinen käskee kyntämään”. Niin ikään västäräkkien saapuminen pelloille merkitsi hyvää kyntöaikaa. Vielä parempi merkki oli, jos västäräkki meni hevosen vatsan alitse ja istui sahran eli auran päälle. Paras enne oli, mikäli keltavästäräkit saapuivat ”harmaiden” sijaan.
Kyntämisen jälkeen päästiin kylvämään. Kurkiauran eli kylvökurkien lentäminen pellon yli oli suotavaa ennen kylvön aloittamista. Joroisilla ohrantekoaika oli parhaimmillaan silloin, kun allit lauloivat. Kaatra eli kuikka puolestaan lauloi sopivan kauranteon ajankohdat. Sen laulun kuultiin sanovan: ”Kauroja vakkaan, kauroja vakkaan, kauroja vakkaan”. Kauranteko tuli lopettaa silloin, kun vesilinnuilla oli poikaset. Rukiin sopivasta kylvämisajankohdasta kertoivat harakat ja kotkat. ”Kun harakka tulee kylään ja on rinta vielä höyhenistä melkein paljas, niin pane silloin ruissäkit rattaille ja mene touolle”, suositeltiin Artjärvellä. Kotkien naukuminen eli vinkuminen oli toinen merkki rukiin kylvön aloittamiselle.
Lintujen muuton lisäksi enteitä kevään saapumiselle on tulkittu säästä. Kevätpäiväntasaukseen liittyviä uskomuksia on kuitenkin säilynyt varsin vähän. Sen sijaan kirkollisiin juhliin, Marian ilmestymispäivään (25.3.) ja pääsiäiseen, niitä on liitetty enemmän. Molempien juhlien ajankohdat on määritelty suhteessa kevätpäiväntasaukseen. Marian päivän säästä on ennustettu etenkin lumiolosuhteita. Sitä pidettiin kevään taitekohtana. Varhaisina keväinä maa saattoi paljastua jo Marian päivänä. Silloin alettiin myös odottaa hauen kutua, metsälintujen soidínta ja kurkien paluumuuttoa. Peräpohjolassa päivä tunnettiin variksen liitopäivänä, niiden saapuessa takaisin talven vietosta etelän tunkioilta. Marian päivän enteissä on samankaltaisuuksia harvoihin kevätpäiväntasauksen yhteydessä säilyneisiin enteisin. Voidaankin ajatella, että vanhat kevätpäivätasaukseen liittyneet uskomukset ovat sulautuneet kristilliseen perinteeseen ja vakiintuneet kansanperinteessä Marian päivän yhteyteen.
12.4.2023
Anna Rauhala
Kirjoittaja on Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallituksen jäsen ja kansatieteen tutkija Helsingin yliopistossa
Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Talonpoikaiskulttuurisäätiön perinnekylä mukana uudessa kansainvälisessä arkkitehtuurikilpailussa
MEDIATIEDOTE
Julkaisuvapaa 27.3.2023
Talonpoikaiskulttuurisäätiön perinnekylä mukana uudessa kansainvälisessä arkkitehtuurikilpailussa — tavoitteena mahdollisimman pieni hiilijalanjälki
INTBAU-järjestön arkkitehtuurikilpailussa haettiin paikallisia rakennusperinteitä jatkavia, ekologisia, mahdollisimman vähän luonnonvaroja kuluttavia ratkaisuja globaaleihin ilmastohaasteisiin.
Suomesta mukana kilpailussa oli perinteiseen hirsirakentamiseen perustuva Talonpoikaiskulttuurisäätiön perinnekyläkonsepti. Sen tavoitteena on luoda viihtyisiä, helposti monistettavia asuinalueita, jotka pohjautuvat perinteiseen suomalaiseen hirsirakentamiseen ja kylämäiseen asemakaavaan. Rakentaminen nojaa ekologisiin periaatteisiin, kuten rakennusmateriaalien kierrätettävyyteen, perinteisten rakennusten uusiokäyttöön ja hirsitalojen siirtoon. Konseptissa on tutkittu myös ravinteiden kierrättämistä, paikallisia energiaratkaisuja sekä jätevesien haitta-aineiden hajautettua puhdistamista pistekuormitusten minimoimiseksi. Ympäristön suunnittelussa huomioidaan luonnon monimuotoisuus ja perinnebiotooppien säilyttäminen. Uudenmaan Perinnekylä Sipoossa on ensimmäinen pilottihanke, joka pohjautuu tähän konseptiin.
Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallituksen jäsen Jari Vesanen: ”Olemme iloisia päästessämme esittelemään suomalaista perinnerakentamista tässä kansainvälisessä kilpailussa. On merkityksellistä, että eri puolilla maailmaa toteutetaan erilaisia, kunkin alueen omiin lähtökohtiin pohjautuvia ratkaisuja. Jatkamme perinnekyläkonseptin kehittämistä Suomessa. Seuraavaksi kerätään käytännön kokemukset Sipoon Puu-Talman alueen rakentamisesta. Siellä asemakaava vahvistettaneen vielä keväällä ja tontit tulevat myyntiin loppukesästä. Kunhan olemme analysoineet opit, haemme kumppaneita ja alueita uusien kylien toteuttamiseksi.”
INTBAU Finland ry:n puheenjohtaja Marjo Uotila: ”Aikamme polttavat kysymykset liittyvät ilmastokysymyksiin, erityisesti hiilijalanjälkeen, ja eri toimialoilla on niihin vastattava.
Kaikkialla perinteinen rakentaminen ja arkkitehtuuri on kehittynyt pitkään sopeutuen vallitseviin olosuhteisiin, niin meilläkin. Pidän arvokkaana, että tunnistamme ja nostamme esiin rakennusperintöömme kertynyttä tietoa, jota kannattaa jatkaa nykyajassakin. Talonpoikaiskulttuurisäätiön perinnekylä on mielestäni tällainen erinomainen esimerkki Suomessa.”
Kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun voittajilla vahvasti yhteiskunnallinen näkökulma ja pieni hiilijalanjälki
INTBAU-järjestön arkkitehtuurikilpailun voittajatyöt ovat Uudesta Seelannissa ja Guinea-Bissausta. Kaikkiaan kilpailuun osallistui ehdotuksia 21 maasta.
Guinea-Bissaun voittotyö on maan ensimmäinen turvakoti seksuaalista väkivaltaa kokeneille naisille ja lapsille. Perinteisillä rakennusmenetelmillä ja -materiaaleilla toteutetussa yhteisöllisessä turvakodissa on lisäksi viljelypalstoja, sekä ravintola ja leipomo, joissa turvakodin asukkaat voivat myös työllistyä ja päästä kiinni taloudellisesti itsenäiseen elämään. Tuomaristo arvosti tässä työssä vahvaa yhteiskunnallista ulottuvuutta ja heikossa asemassa olevien kansalaisten aseman vahvistamista.
Toinen voittaja tuo Uuden Seelannin pitkään jatkuneeseen asuntopulaan uudenlaisen ratkaisun, jonka suunnittelun ajurina on ilmastonmuutos. Voittajatyö on vernakulaariseen arkkitehtuuriin pohjautuva asuntokokonaisuus, joka on toteutettu oljesta ja puusta rakennetulla modulaarisella, sarjatuotantoon soveltuvalla paneelijärjestelmällä, jonka hiilijalanjälki on erittäin pieni.
Perinnerakentamisessa ja -arkkitehtuurissa tyypillistä on alueen omien rakennusmateriaalien käyttäminen, alueen ilmasto-olosuhteisiin mukautuminen, sekä alueen maaperän ja maiseman huomioiminen.
INTBAUn arkkitehtuurikilpailun voittajat osoittivat erityisen merkittävää kontekstitietoisuutta, paikallisten ilmasto-olosuhteiden, rakennusperinteiden ja -materiaalien vahvaa tuntemusta, sekä paikallisten yhteisöjen tarpeisiin vastaamista.
Arkkitehtuurikilpailun tuomariston puheenjohtaja, Alireza Sagharchi: ”Tuomaristo oli erityisen vaikuttunut ehdotuksista, joissa osattiin huomioida paikallinen konteksti, joko paikallisia materiaaleja käyttäen tai paikallisten yhteisöjen vahvaa perinnerakentamisen osaamista hyödyntäen.”
Tuomariston jäsen Farrokh Derakhshani: ”Arviointitehtävä oli erittäin haasteellinen, koska 21 maasta tulleet ehdotukset edustavat niin laajaa kirjoa hyvin korkeatasoisia mutta erilaisia lähestymistapoja, sekä maaseudun että kaupunkien asutuksen haasteisiin, ympäristönäkökohtiin että yhteiskunnallisiin muutoksiin.”
Lisätiedot:
Marjo Uotila, INTBAU Finland ry, 050 912 9012, marjo.uotila(at)iki.fi
Jari Vesanen, Talonpoikaiskulttuurisäätiö, 040 506 3780, jari.vesanen(at)varpula.fi
INTBAU-järjestön arkkitehtuurikilpailun tiedote (englanniksi): https://www.intbau.org/intbau-architecture-challenge-winners-announced/
Talonpoikaiskulttuurisäätiön perinnekylä: https://puutalma.fi/
INTBAU on n. 40 maassa toimiva, perinteistä arkkitehtuuria, rakentamista ja kaupunkisuunnittelua edistävä voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö, jonka edustaja Suomessa on INTBAU Finland ry. Https://www.intbau.org
Talonpoikaiskulttuurisäätiö toimii elinvoimaisen maaseutukulttuurin hyväksi, vaalimalla perinteitä sekä edistämällä ja tuomalla näkyväksi myös uutta talonpoikaiskulttuuria. Https://talonpoikaiskulttuurisaatio.fi/
Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Kunniakilpi vanhalle talolle tai rakennusryhmälle
Nyt on oiva aika hakea Talonpoikaiskuttuurisäätiön kunniakilpeä vanhalle talolle tai rakennusryhmälle pihapiireineen!
Talonpoikaisten rakennusten ja niiden pihapiirien vaaliminen ja kunnossapito on vuosikymmenten ja jopa vuosisatojen työn tulosta. Talonpoikaiskulttuurisäätiö on myöntänyt pronssisia kunniakilpiä 1950-luvulta lähtien liki 700 kohteelle eri puolille Suomea. Kilpikohde voi olla esim. aktiivimaatila, vanha torppa, kartano, sukutila tai vasta hankittu ja alkuperäistä tyyliä kunnioittaen kunnostettu kiinteistö pihapiireineen, sijaiten tasapainoisessa maaseutuympäristössä. Kilpi on aina kunnianosoitus talonpoikaisten rakennusten ja pihapiirien ylisukupolviselle säilyttämiselle ja kunnossapidolle.
Säätiön kilpiraati käsittelee hakemukset. Kunniakilven hakemisesta löydät tarkemmat ohjeet Kunniakilpi -sivulta.
Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Opinnäytetyökilpailu
Talonpoikaiskulttuurisäätiö palkitsee jälleen parhaita vuonna 2022 valmistuneita talonpoikaiskulttuuria käsitteleviä opinnäytteitä.
Pääpalkintosumma on 1.000 euroa. Lisäksi palkinnon saaja saa tilaisuuden esitellä tutkimustaan jonkin säätiön tapahtuman yhteydessä. Palkinnolla Talonpoikaiskulttuurisäätiö haluaa kannustaa ja tukea talonpoikaiskulttuuriin ja sen uusiin muotoihin liittyvää tutkimusta.
Pyydämme oppiaineen / laitoksen / koulutusohjelman johtajia valitsemaan vuoden 2022 aikana valmistuneista ylempään korkeakoulututkintoon (maisterin, diplomi-insinöörin, arkkitehdin tutkinto tai ylempi ammattikorkeakoulututkinto) johtavista opinnäytteistä mielestään parhaan, talonpoikaiskulttuuria monipuolisesti ja innovatiivisesti käsittelevän opinnäytteen, jota ehdotetaan palkittavaksi. Lopullisen valinnan parhaasta opinnäytteestä tekee Talonpoikaiskulttuurisäätiö.
Tiedot aikaisemmin palkituista töistä löytyvät osoitteesta: Opinnäytekilpailu Vuoden 2021 ja 2022 parhaiden töiden palkitseminen tapahtuu samaan aikaan tulevana keväänä.
Palkittavaksi ehdotettava opinnäytetyö lähetetään joko paperisena tai sähköisenä versiona Talonpoikaiskulttuurisäätiön asiamiehelle 31.3.2023 mennessä. Mukaan voidaan liittää myös mahdolliset lausunnot opinnäytteistä.
Paperiversio osoitteeseen: Talonpoikaiskulttuurisäätiö, PL 510, 00101 HELSINKI
Sähköinen versio osoitteeseen: maija.maki(at)tpks.fi, viestikenttään otsikko: ”opinnäytepalkinto”.
Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki