Kekri - syksyn sadon ja yhdessäolon juhlaa
Kekri – syksyn sadon ja yhdessäolon juhlaa
Entisinä aikoina ruoka tuotettiin suurelta osin itse. Syksyn sadon korjuun ja syysteurastusten jälkeen ruokavarastot olivat runsaimmillaan ja silloin oli aika juhlia yhdessä. Perinteisesti kekri on sadonkorjuujuhla. Kekrijuhlissa ruoka ei saanut loppua, muutoin se tiesi huonoa satoa ja karjaonnea seuraavana vuonna. Kekriaikaan tehtiin vain välttämättömät työt ja talojen palvelusväellä oli lomaa ja usein he pestautuivat uusiin työpaikkoihin. Juhlintaan liittyi monenlaista ohjelmaa: tarinoita, musiikkia, tanssia ja saattoipa paikalle tulla kekripukkikin mystisine ennustuksineen. Kekripukit ja kekrittäret kulkivat myös kylillä taloissa uhkauksineen pyytämässä kestitystä. Myös vainajia muistettiin lämmittämällä heille aamusauna ja kattamalla heille tarjoiluja. Valoa pimeään syksyyn toi tulien ja soihtujen polttaminen.
Kekriä kannattaa viettää nykyisinkin katkaisemaan pimenevää syksyn aikaa yhdessä juhlien. Osuushan juhannuksen ja joulun väliin vähemmän juhlia kuin kevääseen joulun ja juhannuksen väliin. Kekriä on perinteisesti vietetty syyskuun lopulta mikkelinpäivästä marraskuun alkuun pyhäinpäivään kun sato saatiin korjattua.
Kekripöydässä maistuu syksyn sato
Tarjoiluissa suositaan syksyn kotimaista, mieluiten lähellä tuotettua satoa: rapeita kaaleja, rouskuvia juureksia, muita kasviksia sekä metsäsieniä. Liharuokiin kannatta hyödyntää ruhon edullisempia osia ja kaivella esille ruokaohjeita esimerkiksi sisäelimistä. Puurot ja vellit ovat hyvin perinteistä kekriruokaa ja maakuntien monipuolinen leipäkulttuuri tuo kekriaterialle oman lisänsä. Jälkiruokiin sopii hyvin raikkaat puutarha- ja metsämarjat sekä mehukkaat omenat. Saattaapa jonkun puutarhassa kasvaa kriikunoita, luumuja ja päärynöitä, joita sopii myös hyödyntää.
Ennen ruoka oli yksinkertaista ja kaikkea ruokaa ei ollut ympäri vuoden saatavilla. Siksi perinteisesti juuri kekrijuhlissa tarjottiin paljon lihaa, koska sitä oli käytettävissä syysteurastusten jälkeen. Pöydät notkuivat lammaspaistia, makkaroita ja lihapullia. Nykyisin kasvisten käyttöä tulisi lisätä, joten liharuokiakin voi keventää ja jatkaa niitä juureksilla ja kasviksilla. Pitkään hautunut, häyryävä liha-juurespata maistuu herkulliselta. Lihapyöryköihin voi jauhelihan lisäksi käyttää esimerkiksi punajuurta tai porkkanaa. Makkaroiden teko nousee ajoittain muoti-ilmiöksi ja mikäpä sen parempaa kuin tarjota kekriaterialla itse tehtyjä makkaroita, jotka on yhdessä porukalla valmistettu.Järvikaloista syntyy maukas keitto.
Sallatti eli rosolli on perinteikäs kasvissalaatti, joka on herkullinen tuoreista keitetyistä juureksista, itse tehdyistä maustekurkuista ja omenista valmistettuna. Uunijuurekset, juures- ja kasvislaatikot, hapankaali, etikkasäilykkeet ja pikkelöidyt kasvikset ovat maistuvia kekriruokia ja aterian lisäkkeitä. Tämän päivän kekripöytiin kuuluvat myös uudemmat salaatit. Hyvin vanha vilkelykasvimme härkäpapu on saanut uuden tulemisen ja se kuten muutkin palkokasvit ovat suositeltavia raaka-aineita niin arki- kuin juhlaruokiin.
Juuri jauhetuista ruisjauhoista valmistettu uutispuuro ja pitkään haudutettu ohravelli tai -puuro tuovat varmasti vanhemmalle väelle lapsuuden muistoja mieleen. Ruispuolukkapuuro, marjakiisselit, maitokiisseli hillon kera, uuniomenat tai marja- ja omenapaistokset ovat herkullisia jälkiruokia kekriaterialle. Kahvin kanssa juhlissa tarjottiin ennen pullaa, pikkuleipiä ja kahvikakkuja. Nykyisin erilaiset marja- ja hedelmäpiirakat ovat suosittuja. Mutta mikäpä estää pistämään pystyyn pikkuleipätalkoot vaikka lasten kanssa.
Erilaiset leivät, rieskat ja piirakat maistuvat niin kahvin kanssa kuin ateriallakin. Kannattaa kokeilla eri maakuntien erikoisuuksia joko leipomalla itse tai hankkimalla kauppojen ja leipomoiden valikoimasta. Leivän ja ruoan kanssa maistuu kotijuustot, joita myös voi itsekin valmistaa helposti.
Tutuista kotimaisista raaka-aineista voi myös loihtia kekritarjoiluun nykyaikaiseksi tuunattuja herkkuja. Kekritarjoilu voi olla esimerkiksi espanjalaista pikkupaloja sisältävä tapaspöytää muistuttava tarjoilu, jota suomalaisittain voi kutsua sapaspöydäksi. Sapaksien pohjiksi sopii valikoima erilaisia leipiä pieninä paloina, ruisleipää, vaaleaa hiivaleipää, mäskiä sisältävää saaristolaisleipää, ohutta rieskaa ja ehkä näkkäriä tai hapankorppuja. Kuorineen keitetyt jäähtyneet perunat viipaloituna toimivat myös sapaksien pohjina. Sapaspohjien päällä maistuvat erilaiset kasviksista, juureksista, herneistä tai vaikkapa härkäpavuista tehdyt tahnat, niissä voi olla kypsää lihaa, suolakalaa, kalasäilykettä, juustoa tai sienisalaattia. Koriseeksi sopivat tuoreet ja pikkelöidyt kasvikset ja yrtit tai versot.
Yksinkertainen tarjoilukin on monasti hyvä ja usein helpompi vaihtoehto toteuttaa. Se voi olla rukiinen uutispuurotarjoilu voisilmän ja maidon kanssa tai ohraryynipuuro marjakeiton kanssa. Keittoruoat sopivat myös hyvin yhden ruokalain tarjoiluun maistuvien leipien ja rieskojen kanssa. Yksi perinteisistä kekriruoista on lammaskaalikeitto, joka syntyy vain muutamasta raaka-aineesta. Sosekeitot ovat nykyisin suorittuja ja helppoja tehdä, joten kekriruoaksi voisi tarjota vaikkapa punajuurisosekeittoa. Hieman enemmän työtä vaativat keitot, joihin raaka-aineet perataan ja pienitään, mutta ihan perinteinen liha-kasvikeitto ja kalakeitto kuumana tarjottuna maistuu herkulliselta viilenevässä säässä. Nykyisempää keiittotyyliä voi edustaa esimerkiksi juureksista ja sienistä valmistettu seljankakeitto.
Perinteistä kekrijuomaa oli olut ja viinakin. Sopivasti sai kekrijuhlissa humaltua, mutta jos isäntä sammui, tiesi se rukiiden lakoontumista seuraavana vuonna. Kotikalja on mainiota juomaa kekripitoihin ja erilaista makua saa maustamalla kotikaljaa katajan oksilla tai katajanmarjoilla. Myös kotimehut sopivat hyvin kekripitojen juomaksi. Jos juomaan haluaa poreita, voi sekoittaa mehua kivennäisveteen.
Kekri vai halloween
Oman kekrijuhlaperinteen viettämistä kannattaa tuoda meillä Suomessa esille niin perheille, kaveriporukoille kuin yhdistysten toimintaan, sillä alkaahan Amerikasta meille rantautuneen halloweenin vietto olla kekriä yleisempää. Tosin niin kekrin kuin halloweenin viettäminen ovat sukua toisilleen. Ne kumpikin pohjautuvat perinteisen eurooppalaiseen sadonkorjuujuhlaan. Irlantilaiset maahanmuuttajat veivät juhlan Amerikkaan, jossa se on jalostunut kurpitsajuhlaksi ja saanut monin tavoin ajan myötä kaupalliset piirteet. Esimerkiksi muoviset halloweenkoristeet voi hyvin korvata luonnosta saatavilla kekrin viettoon sopivilla koristeilla, huomioiden tietenkin jokaisen oikeudet, ellei kerää materiaalia omalta maaltaan. Monenlaista kekrin viettoon liittyvää rekvisiittaa voi löytyä mummolan varastoista tai kirppiksiltä. Halloweenista voi napata kekrin viettoon vaikkapa kurpitsat raaka-aineiksi ruokiin ja kaivertaa niitä lyhdyiksi. Ovathan ne toki näyttävämpiä kuin meillä aikoinaan nauriista koverretut hyvin heikkovaloiset lyhdyt, joita kitupiikeiksikin kutsuttiin.
Kekrin viettoon voi sisällyttää mieleistään tekemistä ja ohjelmaa. Kyläyhteisöt voivat järjestää vaikkapa kekrimarkkinoita ja isompia iltamia pitopöytäruokailuineen ja monipuolisinen ohjelmineen. Joillakin paikoin oljista tehtyjen olkipukkien polttaminen on tullut tavaksi juhlistaa kekritapahtumaa. Tapahtumissa olisi hyvä huomioida kotimaisen ruoan tuottajat ja tekijät kiittämällä heitä. Perhepiirissä kekrin ohjelmaan voi kuulua esimerkiksi mökin talvikuntoon laittaminen tai jotain muuta yhteistä mukavaa tekemistä, jonka päälle nautitaan hyvästä kotimaisesta ruoasta.
Jos aikoinaan hyviteltiin esi-isiä saunan lämmityksellä ja jättämällä ruokaa heille tarjoille, niin kristinuskon myötä ehkä pakanallisinakin tapoina pidettyjä asioita on sulautunut yhteen. Meilläkin on tapana nykyään muistella jo poisnukkuneita lähimmäisiämme viemällä haudoille kynttilöitä ja osallistumaan muistojumalanpalveluksiin, joissa luetellaan vuoden aikana kuolleiden henkilöiden nimet.
14.10.2026
Helena Velin
kotitalousopettaja

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Kekri elää ajassa
Kekri elää ajassa
Tänä vuonna pohdimme kekriä ilmiönä ajassa. Kekri liittyy olennaisesti aikaan. Sen merkitys on tiiviisti sidoksissa perinteiseen vuodenkiertoon – vaikka kekri, tai jakoaika, tavallaan on myös “ajan ulkopuolella.” Samalla kekri ja sen merkitys on muuttunut ajassa, ja jotta kekri voisi elää merkityksellisenä vastaisuudessa, sen on sopeuduttava alati muuttuvaan nykyaikaan ja sen vuodenkiertoon – vaikka juhla saisikin merkityksensä yhteytenä menneeseen aikaan. Vai onko se kenties aina ollut niin?
Kuinka vanha juhla kekri sitten on? Yleensä sen on arvioitu olevan esikristillistä perua – osittain siitä syystä, että suurelle osalle kekrin perinteitä ei löydy vastinetta kristillisestä perinteestä, eikä kekrillä myöskään vaikuta olevan vastineita Skandinaviassa. Vanhin kirjallinen tieto lienee kuitenkin Mikael Agricolan Daavidin psalttarissa vuodelta 1551, jonka esipuheessa mainitaan Kekri karjan kasvun jumalana. Agricolan aikana oli Suomessa kuitenkin eletty jo yli 300 vuotta kristinuskoa ja mitä luultavimmin kekriin on tänä aikana sekoittunut myös kristillisiä perinteitä.
Enemmän tietoa alkaa olla vasta 1700- ja 1800-luvuilta, jolloin kansanperinne alkoi olla akateemisen mielenkiinnon kohteena. Ehkä hieman ristiriitaisesti kekrin merkitys alkoi samoihin aikoihin pikkuhiljaa väistyä. 1900-luvun alun runsaista perinteenkeruuaineistoista löytyy kuitenkin paljon tietoa eri nimityksin ja vaihtelevina ajankohtina juhlitusta suuresta syysjuhlasta, johon kuuluvat runsaalla liharuoalla herkuttelu sekä väkijuomat, mutta myös erilaiset taiat, naamiaisperinteet, uskomukset ja joskus jopa henkiolentojen kestitseminen.
Käytäntöjen ja vuodenkierron näkökulmasta kekrin ajankohta maanviljelyskulttuurin vuodenkierrossa on erittäin looginen; jos kerran vuodessa ruokavarastot ovat täynnä, on totta kai syytä juhlia. Siksi onkin mielenkiintoista, että kekri tuntuu nostavan päätään nyt – aikana jolloin harvalla suomalaisella enää on yhteyttä maatalouteen, eikä sadon valmistuminen ehkä tunnu niin ihmeelliseltä, kun marketin hyllyt nuokkuvat vuoden ympäri.
Voiko Halloween-juhlinnan jalkautuminen myös Suomeen olla vaikuttanut myös kekrin uuteen suosioon? Ovatko kekri ja Halloween vieraita ja täysin epäyhteensopivia perinteitä vai kenties sukulaisilmiöitä ja voivatko ne vaikuttaa toisiinsa? Siitä tulemme keskustelemaan syksyn aikana Halloween-asiantuntijan, folkloristi Tuomas Hovin kanssa. Halloweenin vaikutuksesta riippuen tai siitä riippumatta, kekri on aina elänyt ajassa ja elää ajassa yhä ja kekrin aika lähestyy tänäkin vuonna.
5.10.2026
John Björkman
Kekrilähettiläs

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Kekrin ajan tapahtumia
Kekri on ajankohdaltaan liikkuvainen juhla, voidaan oikeastaan puhua kokonaisesta juhlakaudesta, joka ulottuu Mikkelinpäivästä syyskuun lopulta aina Pyhäinpäivään marraskuun alkuun saakka.
Oheen olemme koostaneet listan syksyn kekritapahtumista:
Vakka-kekri Lokalahden Nopperlassa 25.-26.9.
Seinäjoen Piirin kekri: Vietetään lauantaina 26.9.2026 klo 11–17 Seinäjoen Piirillä
Hakolan marjatila (Janakkala): Sadonkorjuun kekrijuhla järjestetään 3.10.2026 klo 18.
Savonlinnan seutu: Kekrijuhlia vietetään Olavinlinnassa ja Riihisaaressa lauantaina 10.10.2026.
Sadonkorjuupäivät ja Kekri Kuralan Kylämäellä 14.–16.10. klo 11–16 ja 17.10. klo 11–20
Nuutajärven Kartanon kekrijuhla 17.10 klo 14.00-20.00
Kekrikylä Nokialla 24.10. klo 17-21
Kuopion museot: Kekri 2026 30.10. klo 17-20
Pukki palaa pellolle -tapahtuma Tervossa 30.10. klo 18
Taivaannaulan kekri 2026 31.10.-1.11. Huvila Koivurannassa Muroleessa

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Talonpoikaiskulttuurisäätiö palkitsi vuoden 2025 parhaan opinnäytetyön
Talonpoikaiskulttuurisäätiö palkitsi 4.6.2026 Talot liikkeessä -seminaarin yhteydessä opinnäytetyökilpailunsa voittajana Julia Leppälän. Säätiö on jakanut vuodesta 2015 lähtien opinnäytepalkintoja suomalaisissa yliopistoissa tehdyille diplomitöille ja pro gradu -tutkielmille. Säätiölle esitettyjen töiden aihekirjo on ollut laaja, ja talonpoikaiskulttuuri ymmärretään kilpailussa laajasti.
Vuoden 2025 pääpalkinto
Tänä vuonna kilpailun 1 000 euron pääpalkinto myönnettiin Leppälän opinnäytetyölle Särkelän tilan historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Arkkitehtuurin maisteriohjelma, Oulun yliopisto.
Tuomarina toimi kehittämispäällikkö Virpi Harilahti-Juola Maaseudun Sivistysliitosta.
Perusteluissaan Harilahti-Juola toteaa, että Julia Leppälä pohtii työssään ihmisen, ajan ja paikan välisiä yhteyksiä monipuolisesti ja kiinnostavasti. Työssä yhdistyvät pohjoisen alueen ja sen elinvoiman, sodan ja jälleenrakentamisen sekä asutushistorian ja asumisen näkökulmat.
Työssä keskeistä on Särkelän tilan kuvaaminen osana kulttuurimaisemaa ja sen muutosta, jossa säilyttäminen ja kehittäminen kietoutuvat toisiinsa. Työn tulevaisuusorientaatio näkyy muun muassa tilan tulevaisuuden pohtimisessa matkailun näkökulmasta. Erilaisia tulevaisuusskenaarioita olisi voinut olla enemmänkin.
Työ on hieno esimerkki siitä, miten jokin kohde, tässä tapauksessa Särkelän tila, voi herättää kiinnostuksen laajempiin aluekehittämisen kysymyksiin tai toisaalta auttaa ymmärtämään rakennusperinnön, paikan tunnun ja kestävyyden välisiä yhteyksiä.
Talonpoikaiskulttuurisäätiö onnittelee Julia Leppälää tunnustuksen johdosta.

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Talonpoikaisjournalismi-stipendi
Talonpoikaiskulttuurisäätiö palkitsi Talot liikkeessä -seminaarin yhteydessä 4.6.2026 Talonpoikaisjournalismi-stipendillä Aamulehden toimittaja Kaisa Järvelän. Stipendi myönnetään erinomaisesti talonpoikaiskulttuuria käsittelevälle journalistiselle työlle. Stipendi jaetaan joka toinen vuosi Lauri Kontron rahastosta. Tuomarina toimii Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallitus
Talonpoikaisjournalismi -stipendi myönnettiin Kaisa Järvelälle Aamulehdessä 28.3.2025 julkaistusta artikkelista ”Pariskunta tarttui hulluun haasteeseen ja pelasti 1700-luvulta peräisin olevan komean hirsitalon”. Linkki artikkeliin:
Pariskunta tarttui hulluun haasteeseen ja pelasti 1700-luvulta peräisin olevan komean hirsitalon
Artikkelissa kerrotaan Hanna-Leena ja Oliver Laszkan hirsitalon siirtoprojektista, jossa kummallakaan ei ollut aikaisempaa kokemusta perinnerakentamisesta. Jutussa kerrotaan talon siirtourakasta, valituista korjausmateriaaleista sekä kädentaidoista, joita siirtoprojektiin liittyi. Kaisa Järvelä on kokenut kulttuuritoimittaja, joka on perehtynyt erityisesti asumisen ja rakentamisen teemoihin. Talonpoikaiskulttuurisäätiö kiittää Järvelää lämminhenkisestä kirjoitustavasta sekä paneutuneesta otteesta perinnerakentamiseen ja hirsitalojen siirtoon liittyvissä kysymyksissä.

Kuva: Maija Mäki

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Talot liikkeessä -seminaari Sipoon Nikkilän Juhlatalolla 4.6.2026
Talot liikkeessä -seminaari to 4.6.2026 klo 12.30–15.30 Sipoon Nikkilän Juhlatalolla
Perinteiset hirsitalot on suunniteltu ja rakennettu siirrettäväksi. Ne ovat oikeastaan aina olleet liikkeessä. Hirsitalon runkoa ja osia on voinut myös hyödyntää aina uudelleen. Nykyisin vanhan hirsitalon siirtäminen on ekologinen ja vastuullinen valinta, joka kunnioittaa menneisyyden taitajia. Hirsitalon siirtäminen ei kuitenkaan ole aivan mutkatonta. Mitä hirsitalon siirtäminen vaatii? Mistä saa neuvoja ja tukea projektiin? Entä mitä voimme oppia menneisyydestä ja aikaisemmista siirtoprojekteista?
Sipoon Talman taajaman kylkeen rakentuva Puu-Talma etenee parhaillaan kohti toteutusvaihetta. Puu-Talmaan on mahdollista rakentaa tai siirtää perinteisiä hirsirakennuksia. Tonttien myynti on alkanut. Seminaarin jälkeen käydään maastokäynnillä tutustumassa Puu-Talman alueeseen.
Talot liikkeessä -seminaarin ohjelma to 4.6.2026
Seminaaripaikka: Sipoon Nikkilän Juhlatalo. Vanha vesitorninmäki 1, 04130 Sipoo
12.30–13.00 Kahvitus
13.00 Seminaarin avaus
Ilkka Haavisto, Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtaja
13.15–13.45 Korjaamisen käänne
Riina Sirén, Yliopisto-opettaja, Rakennetun ympäristön tiedekunta, Tampereen yliopisto
13.45–14.15 Hirsitalon siirtämisen arvo ja vastuu
Pekka Saatsi, Toimitusjohtaja, SAATSI arkkitehdit
14.15–14.45 Kokemuksia hirsitalon siirtämisestä
Matti Mäkelä, Väitöskirjatutkija, Ruralia-instituutti, Helsingin yliopisto
14.45–15.00 Talonpoikaisjournalismi-palkinnon jakaminen
15.00–15.30 Esittelyssä Sipoon Puu-Talma
Eric Roselius, Yhdyskuntajohtaja, Sipoon kunta
Kommenttipuheenvuoro Jari Vesanen, hallituksen jäsen, Talonpoikaiskulttuurisäätiö
15.30 Seminaarin päätössanat
Seminaarin jälkeen maastokäynnillä tutustutaan tarkemmin Puu-Talman alueeseen.
Lisätietoja Puu-Talmasta ja tonttien hakuprosessista löytyy Sipoon kunnan verkkosivuilta: https://www.sipoo.fi/omakotitalotontit-puu-talman-perinnekyla/ sekä Puu-Talman omilta sivuilta: https://puutalma.fi/.
Seminaari on ilmainen ja avoin kaikille hirsitalojen siirtämisestä ja Sipoon Puu-Talman asuinalueesta kiinnostuneille.Pyydämme kahvituksen järjestämistä varten ilmoittautumaan alla olevan linkin kautta 25.5. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/S/F95D8F3DC0CE2A9F
Seminaari striimataan ja sitä voi seurata tästä linkistä: striimilinkki: https://www.youtube.com/watch?v=Xyrceqg9eUg
Seminaarin järjestää Talonpoikaiskulttuurisäätiö yhteistyössä Sipoon kunnan kanssa.

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Uusi kekrilähettiläs John Björkman
Talonpoikaiskulttuurisäätiön uutena kekrilähettiläänä on aloittanut FT John Björkman.
John Björkman on kansanuskoon erikoistunut folkloristiikan tutkija. Hänen vuonna 2024 valmistunut väitöskirjansa käsittelee varsinaissuomalaisen kansanuskon pyhiä luonnonpaikkoja osana kylämaisemaa. Ennen akateemista uraansa John työskenteli pitkään museoalalla maaseudun kulttuuriperinnön ja kulttuuriympäristöjen parissa, muun muassa Sagalundin museosäätiössä.
Folkloristina Johnia ovat kiinnostaneet myös vuodenkierron juhlat ja aineeton kulttuuriperintö. Kekri suomalaisen talonpojan vuoden suurimpana juhla-aikana on kiehtonut häntä pitkään.
”Talonpoikaiskulttuurisäätiö on tehnyt paljon arvokasta työtä kekritietoisuuden levittämiseksi. Haluan omalla työlläni ja osaamisellani vahvistaa sitä entisestään, jotta saamme kekristä aina tunnetumman ja elinvoimaisemman perinteen.”
Mitä kekri merkitsee Johnille:
”Kekri on suomalaiselle kulttuurille ainutlaatuista kulttuuriperintöä. Se on jakoaika, taianomainen hetki, jolloin siirrytään hetkeksi arkiajan ulkopuolelle.”
John Björkman
John.bjorkman(at)utu.fi
kekri.fi/asiantuntijat


Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Huhtikuun oikullisista säistä löytyvät tulevan suven enteet
Huhtikuun oikullisista säistä löytyvät tulevan suven enteet
Kevään tulo on kutkuttanut suomalaisia halki vuosisatojen. Kansanperinteessä ollaan aika usein joko maan, veden tai metsänviljan äärellä, kun tarkastellaan tiettyjen päivien säitä, ja pyritään siitä ennakoimaan, mitä tuleman pitää. Vanhoilla hevosmiehillä on sanonta, jonka mukaan huhtikuun sää ja tamman mieli on samanmoiset, alati vaihtelevat.
Huhtikuu on talonpoikain vanhan työkalenterin mukaan saanut nimensä siitä, että silloin on kaadettu isot havupuukasket, huhdat. Työ on ajoitettu aikaiseen kevääseen, ennen kuin kevätmahla nousee puuhun, jolloin rungot ovat kuivuneet nopeammin. Tämä on hyvä muistaa nykypäivänäkin puuvartisia pihakasveja leikatessaan. Kevätleikkausta ei suositella kasveille, joilla on keväällä voimakas mahlavirtaus. Tällaisia ovat esimerkiksi koivut, vaahterat ja luumupuut.
Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto on vuonna 1950 ensimmäisen kerran julkaistu kokoelma vanhoista merkkipäivistä ja kansanomaisen talous- ja sääkalenterin merkinnöistä ja enteistä, johon on koottu vuodenkiertoon liitettyjä sanontoja ja uskomuksia eri puolilta maata. Huhtikuussa on erityisessä syynissä olleet esimerkiksi Yrjöt ja Markut. Lämmin Yrjön päivä 23.4. on enteillyt hyvää vuotta. Kaksi päivää myöhemmin, Markun päivänä 25.4. voi tarkkailla säätä etenkin kukkatoukojen näkökulmasta. Kukkatou’oilla vanha kansa tarkoitti perunaa, hernettä ja juureksia, ja jos Markun yö on lämmin, näille oli odotettavissa menestyksekäs kesä. Markku oli Etelä-Suomessa myös sikäli merkityksellinen, että Markun päivästä alkoivat usein peltotyöt. Pohjoisempana maamiehille lähtölaukauksen antoi Erkki 18. toukokuuta.
Huhtikuuhun ajoittuvat myös suviyöt (12.-14.4.). Jos nämä yöt ovat kylmiä, sen on uskottu ennakoivan tulkinnasta riippuen kylmiä öitä vielä yhdeksälle viikolle, tai 40 vuorokautta kylmää yhteen menoon. Suotuisana merkkinä pidettiin ajanjaksolle osuvaa voimakasta, yön yli kestävää suojasäätä. Jakson viimeinen päivä on ollut ikiaikaisen pohjoismaisen vuoden kahtiajaon mukainen ensimmäinen kesäpäivä. Siihen liitettiin monenlaisia tapoja ja määräpäiviä, kuten metson soitimen alkaminen, tai siitä laskien oli sata päivää rukiinleikkuuseen.
Ilmaston muuttuessa vanhojen merkkien paikkansapitävyys on aika hataralla pohjalla, mutta vielä voitaneen luottaa siihen, että ”Jos heinäkuussa on hevosenpaska järven jäällä, se tietää kylmää kesää”. Toivokaamme siis, että pollenmunkit löytyvät mieluummin peltoon muokattuina, ja kasvukausi sujuisi satoisasti pihoilla ja vainioilla ilman pilkkihaalareihin sonnustautumista.
2.4.2026
Karoliina Tunkkari
Kyläkehittäjä
Maaseudun Sivistysliitto
Kuva: Karoliina Tunkkari

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Opinnäytetyökilpailu
Talonpoikaiskulttuurisäätiö palkitsee parhaan vuonna 2025 valmistuneen talonpoikaiskulttuuria käsittelevän opinnäytteen.
Pääpalkintosumma on 1.000 euroa. Lisäksi palkinnon saaja saa tilaisuuden esitellä tutkimustaan jonkin säätiön tapahtuman yhteydessä. Palkinnolla Talonpoikaiskulttuurisäätiö haluaa kannustaa ja tukea talonpoikaiskulttuuriin ja sen uusiin muotoihin liittyvää tutkimusta.
Pyydämme oppiaineen / laitoksen / koulutusohjelman johtajia valitsemaan vuoden 2025 aikana valmistuneista ylempään korkeakoulututkintoon (maisterin, diplomi-insinöörin, arkkitehdin tutkinto tai ylempi ammattikorkeakoulututkinto) johtavista opinnäytteistä mielestään parhaan, talonpoikaiskulttuuria monipuolisesti ja innovatiivisesti käsittelevän opinnäytteen, jota ehdotetaan palkittavaksi. Lopullisen valinnan parhaasta opinnäytteestä tekee Talonpoikaiskulttuurisäätiö. Vuoden 2025 parhaan palkitseminen tapahtuu alkukesästä.
Tiedot aikaisemmin palkituista töistä löytyvät osoitteesta: Opinnäytekilpailu
Palkittavaksi ehdotettava opinnäytetyö lähetetään joko paperisena tai sähköisenä versiona Talonpoikaiskulttuurisäätiön asiamiehelle Maija Mäelle 22.3.2026 mennessä. Mukaan voidaan liittää myös mahdolliset lausunnot opinnäytteistä.
Paperiversio osoitteeseen: Talonpoikaiskulttuurisäätiö, PL 510, 00101 HELSINKI
Sähköinen versio osoitteeseen: maija.maki(at)tpks.fi, viestikenttään otsikko: ”opinnäytepalkinto”.

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki
Vihreän siirtymän sosiaalinen ja ekologinen hyväksyttävyys jää vihreän siirtymän varjoon
Vihreän siirtymän sosiaalinen ja ekologinen hyväksyttävyys jää vihreän siirtymän varjoon
Kestävässä kehityksen tavoitteissa (Agenda2030) on sisällä ympäristöllinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys. Ympäristöllinen ulottuvuus sisältää ekologian ja kulttuuriset arvot, jotka korostuvat maankäytössä ja rakentamisessa. On aika kysyä, mitä haluamme yhteiskuntana säilyttää uuden tieltä, esimerkiksi vihreän siirtymän rakentamisessa sähkö- ja ratalinjoineen. Onko sosiaalinen ja ekologinen kestävyys mukana harkinnassa?
Vihreän siirtymän hyväksyttävyyden varmistamiseksi on aiheellista pohtia kenen mailla ja kenen elinkeinon edellytyksillä käytämme kaavoitus- ja suunnittelukynää. Kyseessä on oikeudenmukaisuus maanomistajia kohtaan, sosiaalinen hyväksyttävyys. Maankäytössä on aina mukana myös ekologinen kestävyys. Siksi vihreän siirtymän ekologinen kestävyys tulee punnita laaja-alaisesti, niin ristiriitaiselta kuin se vihreän siirtymän kontekstissa ehkä ensin kuulostaakin. Kun hyväksyttävyyttä pohtii luonnon toimintojen perspektiivistä, harkinta on relevantti. Luonnon toiminnot kun kannattelevat ihmisten hyvinvointia – meistä jokainen elää luonnosta. Kyse ei ole vain luonnontilaisista maista vaan myös pelloista ja metsistä, joiden kanssa ihminen tekee yhteistyötä perustarpeidensa tyydyttämiseksi.
Siksi vihreän siirtymän sosiaalisen ja ekologisen hyväksyttävyyden kysymykset ovat valvottaneet viime aikoina monia. Tuntuu, että vihreän siirtymän nimissä voidaan vetää vetyputkilinjauksia läpi kulttuurimaiseman ja keskeltä satoja vuosia vanhojen peltojen. Peltojen, joiden herkkä ekologia on oleellinen kestävän ruoantuotannon ja huoltovarmuuden varmistamisessa. Maaperään hiiltä sitova ja eroosiokestävä, ilmastonmuutokseen sopeutuva peltoekosysteemi ei kehity muutamassa vuodessa vaan on arvokas monien sukupolvien yhteistyön ja maanomistamisen tulos. Omistamisen, joka on vaatinut investointeja ja ylisukupolvista elämäntapaa.
Ikiaikaisilla pelloilla on kulttuuriarvonsa lisäksi myös ekologinen arvo, jotka mitataan ekosysteemipalveluina. Parhaimmillaan ihmisen ja luonnon yhteistyö vahvistaa ekosysteemipalveluja, joita EU:n maaperämissio kuvaa seuraavasti:
- Turvallisen ja ravitsevan ruuan tuottaminen
- Ravinteiden kierrätys
- Hiilen varastointi ja kierrätys, joka tukee ilmastonmuutoksen hillitsemistä ja siihen sopeutumista
- Toimia elinympäristönä lajirikkaudelle
- Vedenpuhdistus ja vedenkierron säätely kuivuutta ja tulvia vastaan
- Maiseman ja kulttuuriperinnön tukija
Linjojen rakentamista pelloille, jotka tarjoavat näitä elintärkeitä toimintoja ihmiskunnalle ja ovat osa kulttuuriperintöämme, on harkittava monesta näkökulmasta. Jotta harkinta kattaisi kaikki kestävyyden ulottuvuudet, maankäytön suunnitteluun tulisi sisällyttää tilinpito, johon lasketaan materiaalikustannusten ja rakennustyön lisäksi myös luonnon toiminnot eli ekosysteemipalvelut ja niiden muutokset suhteessa muiden muassa ruokaturvaan.
Sitra julkaisi 2024 ehdotuksen ekosysteemitilinpidosta ja tukee uuden tilinpitotiedon hyödyntämistä Suomessa, jotta tietoa luonnosta ja sen tuottamista hyödyistä saataisiin paremmin päätöksenteon tueksi. Mittaristo ekosysteemipalveluille kaipaa kehitystyötä.
Ekosysteemitilinpidossa tulisi tiedostaa se miten vihreän siirtymän linjaratkaisut muuttavat itse ekosysteemipalveluja ja miten ne vaikuttavat ilmastonmuutokseen varautumiseen, jossa oleellista on vesienhallinta. Esimerkiksi peltojen ojitusten rikkominen vihreän siirtymän kaivuutöissä käy kalliiksi ruokaturvalle ja vesienhoidolle, kun pelloille kertyy vesilätäköitä ja vesitalouden ongelmat kiihdyttävät eroosiota. Kaivuussa rikkoutuvien putkistojen korjaus on käytännössä mahdotonta savialueen vilja-Suomessa, jossa peltojen toimivuus perustuu 10 metrin välein kaivettuihin salaojiin. Suomessa ojituksen korjausvelka on jo nyt miljardiluokkaa, eikä meillä ole varaa rikkoa toimivia putkia. Vaikka suorat kustannukset korvattaisiinkin, kyse on myös epäsuorista kustannuksista ja luonnonvara-alalla toimivien yritysten elinvoimasta. Kyse on economic displacement -käsitteestä.
Siksi vihreän siirtymän toimeenpanossa on tartuttava kokonaiskuvaan ja laskettava mitä eri rakentamisvaihtoehdot vievät luonnontoiminnoilta, ilmastonmuutokseen sopeutumiselta ja ruokaturvalta kulttuurimaisemineen.
20.1.2026
Liisa Pietola
Vanhempi neuvonantaja, Ennakointi
Sitra

Asiamies Maija Mäki
maija.maki(at)tpks.fi
050 379 7471
PL510 00100 Helsinki












