palkki
TALONPOIKAISKULTTUURISÄÄTIÖN KUNNIAKILVEN JA KUNNIAKIRJAN MYÖNTÄMISPERUSTEET

1§ Perinteisen rakentamistavan kunniakilpi tai kunniakirja voidaan myöntää tunnustukseksi maaseudun perinteistä tai perinteeseen pohjautuvaa, hyvää talonpoikaista rakentamistapaa edustavalle asumista tai elinkeinotoimintoja palvelevalle rakennukselle tai rakennusryhmälle. Sen tulee sijaita talonpoikaisessa tai muutoin kohteen suhteen tasapainoisessa ympäristössä. Tunnustus koskee vanhaa rakennuskantaa mukaan lukien 1950- luvun jälleenrakennuskauden kohteet. Erityisistä syistä tunnustus voidaan myöntää myös tämän jälkeen rakennetulle tai alkuperäiseltä paikaltaan siirretylle kohteelle.  Tunnustusta ei myönnetä yhteiskunnalta säännöllistä avustusta saavalle museolle.

2§ Kunniakilpi voidaan myöntää vain maatilan käytössä olevalle tai olleelle rakennukselle tai rakennusryhmälle. Kunniakilven myöntämisen edellytyksenä on, että kohteen alkuperäisyys on olennaisilta osiltaan säilytetty ja kohde on perinteisen miljöön osa.

3§ Kunniakirja voidaan myöntää varsinaisen maatilatalouden ohella myös maaseudun muuta perinteistä asumista ja niihin liittyviä toimintoja ja elinkeinoja palvelleille tai palveleville rakennuksille ja rakennusryhmille. Kunniakirjan myöntämisen edellytyksenä on, että kohteen alkuperäisyys on säilytetty kohtuullisessa määrin ja kohde on perinteisen miljöön osa.

4 § Kunniakilven tai kunniakirjan myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että kohde ja sitä ympäröivä rakennuskanta ja maisema muodostavat sopusointuisen kokonaisuuden.

5§ Kunniakilven tai kunniakirjan myöntämisestä päättää Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallituksen nimeämä, asiantuntijoista koostuva kilpiraati.

6§ Esityksen kunniakilven tai kunniakirjan myöntämiseksi voivat tehdä kohteen omistaja, kotiseutu- tai muu kulttuurityötä tekevä järjestö, kunta tai muu julkisyhteisö tai yksityinen henkilö. Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallitus määrää vuosittain kunniakilven ja kunniakirjan lunastusmaksun. Lunastusmaksun maksaa hakija.

7§ Kunniakilven ja kunniakirjan myöntämisasiakirjat tallennetaan Talonpoikaiskulttuurisäätiön rekisteriin ja arkistoon. Talonpoikaiskulttuurisäätiö voi ilman erillistä lupaa käyttää kunniakilven tai kunniakirjan saaneen kohteen tietoja säätiön tarkoitusperiä edistävässä työssä.

8§ Rakennusta tai rakennusryhmää, johon kunniakilpi tai kunniakirja on myönnetty, on sen haltijan hoidettava myöntämisperusteiden mukaisena. Kunniakilven velvoitteet säilyvät omistajavaihdoksista riippumatta. Omistusmuutoksista tulee ilmoittaa Talonpoikaiskulttuurisäätiölle. Kohteen uudistuksista ja korjauksista voi kunniakilven tai kunniakirjan saaja pyytää Talonpoikaiskulttuurisäätiöltä lausunnon.

9§ Jos kunniakilven saaneen kohteen tekniset myöntöperusteet lakkaavat, kohde jää hoidotta tai siihen tehdään oleellisesti alkuperäisyyttä huonontavia muutoksia, kunniakilpi palautetaan Talonpoikaiskulttuurisäätiöön.

Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallitus on tarkastanut nämä myöntämisperusteet 12.12.2012.
 
Talonpoikaiskulttuurisäätiö | PL510 | 00101 Helsinki | Puhelin: 050 379 7471 | Sähköposti: maija.maki(at)tpks.fi | Kotisivut: Arttu Arojoki
Ylös