palkki
Talonpoikaiskulttuurisäätiön perustajajäsenet kirjasivat säätiön tarkoituksen vuonna 1938 seuraavasti: 

1. edistää vanhan talonpoikaiskulttuurin kaikinpuolista tutkimista, sitä valaisen lähdeaineiston keräämistä sekä ainesten ja tutkimusten julkisuuteen saattamista 

2. herättää nuoressa sukupolvessa elävää kiintymystä vanhaan kansankulttuuriin ja esi-isien suorittamaan työhön sekä edistää siihen perustuvaa uutta talonpoikaiskulttuuria 

Säätiö järjesti 7.9.2005 keskustelutilaisuuden Mitä voisi olla uusi talonpoikaiskulttuuri ja millä tavalla se ilmenee tällä hetkellä! Tilaisuuden osallistui lähes 30 säätiön jäsentä ja keskustelu oli hyvin vilkasta. Alustajina olivat professori Jaakko Elenius, toimittaja Anna-Stina Nykänen ja jaostopäällikkö Jouko Nieminen. 

Tutustu alustuksiin ja lähetä yhteydenottolomakkeella oma näkökulmasi uuteen talonpoikaiskulttuuriin.
 
Alustukset:
 
Professori Jaakko Elenius:
Vanha talonpoikaiskulttuuri tuotti esineitä ja tavaroita. Ne voidaan irrottaa kontekstistaan ja mukauttaa sellaisinaan uuteen ympäristöön.

Vanhaan voi suhtautua analyyttisesti, ja kysyä, mikä aikoinaan tuotti vanhan, mitä sen takana oli, millaisia olivat maailmankuva ja aikakäsitys (menneen, nykyisen ja tulevan rajat olivat hämäriä, "vanhaa" ja "uutta" nykyisessä mielessä ei ollut), millaisia asenteita, arvoja ja hyveitä talonpoikaiskulttuurissa oli.

Etsimällä vanhan esine- ja tapakulttuurin henkisiä taustatekijöitä ja viljelemällä niitä uudessa ympäristössä voisi syntyä uutta kulttuuria.

Mitä oli vanhan talonpoikaiskulttuurin takana?

Siellä olivat omalla paikallaan sivistyksemme vanhat hyveet harkitsevuus, kohtuunmukaisuus, oikeudenmukaisuus ja urhoollisuus. Siellä olivat vapaus, itsellisyys, rohkeus, kärsivällisyys, vuodenkierron opettama suunnitelmallisuus, luonnonrakkaus, kotiseutuylpeys, historianharrastus ja neuvokkuus, selviytymiskyky.

Mikä paremmin tiivistäisi vanhan talonpoikaisuuden hienoimman perinnön yhteen sanaan kuin yrittäjyys? Yrittäjyys - mistä nyt on huutava puute - tarvitsee henkiseksi kasvualustakseen talonpojan ikivanhaa arvo- ja asennemaailmaa.

Kalajoen käräjien talonpojat viittasivat puolustuksessaan 1830-luvun lopulla monin sanoin "yksinkertaisuuteen". Kysymyksessä oli juuriltaan ikivanha hengellinen hyve simplicitas. Se välittyi meille vanhassa virsirunoudessa (Einfaltigkeit, enfaldighet) ja laajentui eettiseksi ja esteettiseksi ihanteeksi. Säädystään ylpeä talonpoika noudatti tapakulttuurissaan yksinkertaista elämäntapaa ja puki kauneustajunsa koruttomaan käytännöllisyyteen ja yksinkertaisiin muotoihin. Jälkimmäinen näkyi sontatunkioiden geometrisuudessa ja suomalaisessa arkkitehtuurissa.


Toimittaja Anna-Stina Nykänen:
Kuilu maalaisen ja kaupunkilaisen välillä on todella syvä: voivatko he milloinkaan kohdata? Kelpaako kaupunkilainen koskaan oikeasti maalle asumaan? Matti Mäkelän pohdiskelut ovat koskettaneet minua, koska haen kaupunkilaisena maalaisuutta. Minulla on hyvää tahtoa tehdä jotakin maaseudun parhaaksi, ja haluaisin lapselleni jotakin kaupunkilaisuutta parempaa. 

Mutta olen käytännön taidoissani avuton lähes kyvytön: en osaa tehdä asioita, mitä tarvitsisi osata. Maaseudun elämä on monimutkaista sellaiselle, jolla ei ole käytännön taitoja, käytännöllisyyttä. Mutta elämä maaseudulla voisi olla yksinkertaista, jos voisin ostaa osaamattomuuteni palveluina.

Maaseudulla tarvitaan muutos, palveluita on oltava tarjolla muillekin kuin vanhuksille. Kädettömyyttä, neuvottomuutta ei saisi halveksia. Ei saisi kuulua kommentteja: "eivät edes halua opetella tai ne tekevät tuollaista hömppää kuten huopahattuja tai yrttienviljelyä!" Halveksunta tekee kipeää ja on hyvin kovaa etenkin, jos maalaisten omasta joukosta joku kuten miniä ryhtyy tekemään hömppää.

Mitä on kunnollinen työ? Mielestäni se on pitkäksi ajaksi tehtyä, ei ohimenevää. Voisiko oikeaa työtä olla myös tuulahdus ja voisiko tämä olla yksinkertaisuutta? Onko turistien ehdoilla elävä talonpoikaisuuden luopio?

Kaupunkilaisten ja maalaisten kohtaaminen on vaikeaa, törmäys tapahtuu väkisinkin. Kohtaamista helpottaisi ja törmäystä lieventäisi ylimielisyydestä luopuminen, halveksunnan loppuminen. Ihmisiä ei saisi luokitella vanhoihin maalaisiin ja uusiin maalaisiin.

Jaostopäällikkö Jouko Nieminen:
Kulttuuri merkitsee (maan)viljelyä. Vanhalla ajalla lähes kaikki aika kului jokapäiväisen leivän ja tuottamiseen tarvittavien välineiden tekemiseen. Myöhemminkin kulttuuri on ollut hyvin pitkälle ahkeran ihmisen tekemisiä.

Talonpoikaiskulttuuri tarkoittaa maatalouden harjoittamisen yhteydessä syntynyttä yhteisöllisyyttä. Vasta viljelemään asettuneen ihmisen elämän kulku asettui sellaisen rytmin ympärille, joka pystyi synnyttämään talonpoikaiskulttuurin muut perustekijät, kuten kotiseuturakkauden ja ihmisten yhteisöllisyyden.

Talonpoikaisuuden historia on yhteiskunnan harjoittaman sääntelyn historiaa. Yhteiskunnan harjoittama maatalouden sääntely alkoi samoihin aikoihin kun peltoviljely vakiintui. 1200-luvulla säädettiin maakuntalait, Maunu Eerikinpojan maanlaki laadittiin vuoden 1350 vaiheilla ja Kristofferin maanlaki on vuodelta 1442.

Varhaisin maatalouspolitiikka oli veronkantoa ja sotaväkeen ottoa. Verotus ja maanomistus sovitettiin yhteen sarkajaon keinoin. Sarkajaosta seurasi vainiopakko, jolla sidottiin kylän vuoroviljelyjärjestelmään.

Isojaossa maat jaettiin uudelleen. Jokainen talonpoika sai maansa yhteinäisinä isoina peltoina ja aitasi ne omiksi lohkoikseen. Vähitellen vasta 1800-luvulla talonpojista tuli täysivaltaisi maanomistajia ja heidän omistamistaan maatiloista perintötiloja.

Talonpoikaisuudessa on suomalaisia erityspiirteitä. Suomessa on aina vallinnut ihmisten henkilökohtainen vapaus ja hajautunut yksityinen omistusoikeus. Talonpoikainen tila syntyi perintönä ja perintönä se siirtyi sukupolvelta toiselle. Esimerkkinä mainittakoon Syrjälän talo Tammelassa, joka on ollut yli 400 vuotta saman suvun hallussa.

Ravinnon tuottaminen vaikeissa ilmastollisissa olosuhteissa on edellyttänyt ahkeruutta, yritteliäisyyttä ja vastuun kantamista kanssaihmisistä. "Pane leipään puolet petäjästä, veihän naapurimme touon halla" (J.L. Runeberg).

Pitkät etäisyydet valtakunnan keskuksiin ja vaikeat kulkuyhteydet suosivat paikallishallinnon varhaista syntymistä. 

EU:ssa maatalous on äärimmäisen säännöstelty ja byrokraattinen elinkeino. Tuotantoa ohjataan mitä moninaisin rajoittein, kuten tuotantokiintiöin, tukiehdoin ja kirjanpitovelvoittein. Yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiden mukaiset markkinahinnat eivät kata edes suoria tuotantokustannuksia. Kannattavaan tuotantoon päästään vasta tuotantotukien kautta. Työmäärä maataloudessa on aivan loputon.

Yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteet ovat:
- lsätä maatalouden tuottavuutta edistämällä teknistä kehitystä ja varmistamalla tuotannon järkiperäisyys.
- taata kohtuullinen elintaso lisäämällä maataloudessa työskentelevien henkeä kohden laskettuja tuloja
-vakauttaa markkinat
- varmistaa elintarvikkeiden saatavuus
- taata kohtuullliset kuluttajahinnat

Mitä on uusi talonpoikaisuus?
EU-ajan Suomessa maatalouden harjoittaminen on kovaa työtä ja yrittämistä. Maatilojen yksikkökoko kasvaa. Maataloustuotanto koneellistuu ja automatisoituu.

Varsinainen tuottaminen on silti edelleen pohjimmiltaan toimimista luonnon suomin ehdoin. Ilmastollisiin olosuhteisiin emme pysty vaikuttamaan ainakaan positiivisella tavalla.

Maataloustuotteiden markkinat ovat ihmisen luoma järjestelmä, johon voidaan vaikuttaa. Uusi talonpoikaisuus voisi tarkoittaa, että
- tuottajalla on nykyistä parempi käsitys maataloustuotteiden markkinoista
- paikalliset tuottajayhdistykset ovat ammattimaisia markkinointiyhtiöitä jo olemassa olevien rinnalla ja niitä täydentäen
- tuotteiden myynti tapahtuu markkinoiden antamia hinnoittelumahdollisuuksia täysimääräisesti hyödyntäen


Yleiskeskustelua:

Eino Jutikkala: talonpojilla kasvaa vaatimus mukautua uuteen.

Matti Kalliokoski: maaseutu ei ole yhtä kuin talonpoikaisuus enää, maalla vähemmän talonpoikaisuutta kuin arvaamme ja kaupungeissa enemmän kuin arvaamme! Juuret ja historia antavat muuntautumiskyvyn.

Pekka Kärki: talonpoikaisuus ilmenee tässä ajassa paljon enemmän muualla kuin talonpojissa; maaseutumaisuus - talonpoikaisuus

Heikki Haavisto: talonpoikaisuus tänään on ennen kaikkea henkinen tila, meidän tulisi keskustella siitä, miten se ilmenee.

Matti Vuorio: kelpaisinkohan talonpojaksi: olen kaupunkilaispoika ja arkkitehti, mutta minulla on 5 ha maata, asunto maalla ja kannatan talonpoikaisia arvoja?

Raimo Jussila: erottaisin talonpoikaisuuden ilmentymisessä neljä tasoa: museaalinen taso, käytännön taso (nykyviljelijä, uudet menetelmät), perimän taso ja arvojen taso.

Anna-Stina Nykänen/PVJ: voisiko uusi emännyys olla neuvokkuutta ja kätevyyttä osata käyttää palveluja?

Juha Kuisma: talonpoikaisuuden ydin on talossa: mitä tapahtuu niille sisaruksille, jotka eivät taloon jää ja mitä he ovat perineet? Tämän päivän talonpoikaisuus on aivan jotakin muuta kuin maatalouteen liittyvää.

Heimo Tuomarla: talonpoikaisuus on positiivista hitautta, jonka joku tulkitsee ennakkoluuloisuudeksi, mutta kyse on siitä, että ei hötkyillä. Työväenkulttuuria ei ole enää missään.

Marjatta Väänänen: yksinkertaisuus ilmenee työkaluissa, rakennuksissa - näkyy muotoilussa selkeälinjaisuutena.
Talonpoikaiskulttuurisäätiö | PL510 | 00101 Helsinki | Puhelin: 050 379 7471 | Sähköposti: maija.maki(at)tpks.fi | Kotisivut: Arttu Arojoki
Ylös